Teksti: Tuula Pyöriä

Erilaisia näyttelyitä

Hevosia arvostellaan näyttelyissä lähes kaikkialla, missä niitä kasvatetaan. Näyttelyt ovat yksi - eivät kuitenkaan ainoa - tapa arvioida hevosia ja poneja. Suomen Hippos järjestää tamma- ja varsanäyttelyt ja oripäivät, joissa aikuisen hevosen tai ponin voi kantakirjata. Nuorten arvostelusta taas saadaan jotain osviittaa vanhempien periyttämiskyvystä jo ennen kuin jälkeläiset ovat ratsastusikäisiä. Näissä näyttelyissä arvostelun pääpaino on niissä jalostuksen ja kestävyyden kannalta oleellisissa ominaisuuksissa, jotka ovat periytyviä. Islanninhevoset jalostusarvostellaan aina omissa erikoisnäyttelyissään.
Rotunäyttelyissäkin arvostellaan hevosen tyyppiä, rakennetta ja liikkeitä, mutta niissä pääpaino on myös kyseiselle rodulle ominaisissa erityispiirteissä, arvosteltavan eläimen "lavasäteilyssä" ja siinä kuinka näyttelyyn valmistautumien on onnistunut.
Kolmas näyttelytyyppi on match show. Niihin voi ilmoittaa minkä tahansa hevosen tai ponin. Match show on hyvä harjoitustilaisuus nuorille hevosille tai kokemattomille esittäjille. Sieltä saa myös rakennearvostelun hevosesta, jolla ei esim. papereiden puuttumisen vuoksi ole asiaa virallisiin arvostelutilaisuuksiin.
Eri tyyppisten näyttelyiden tulokset eivät ole keskenään vertailukelpoisia erilaisten arvosteluperusteiden vuoksi.

Perusasiat kuntoon

Jotta hevosen tai ponin ilmoittamista näyttelyyn kannattaa edes harkita, on muutamien perusasioiden oltava kunnossa. Ihan ensimmäinen on tietenkin se, että hevonen on terve. Ainoan poikkeuksen tähän voi tehdä kantakirjattavaksi tarjottava tamma, jolla on loukkaantumisen tms. syyn vuoksi eläinlääkärintodistus. Missään muussa tapauksessa ei kannata edes harkita muun kuin täysin terveen hevosen ilmoittamista näyttelyyn! Tähän kohtaan liittyy oleellisesti myös säännölliset matolääkitykset ja rokotukset.
Toinen tärkeä asia on tasapainoinen ruokinta ja liikunta. Hyvälaatuisella rehulla oikein ruokittu hevonen tai poni, joka lisäksi liikkuu riittävästi, on ryhdikäs, lihaksikas ja hyvässä karvassa luonnostaan. Oikealla ratsastuksella hevosen lihaksisto muovautuu siten, että ylälinjasta tulee kaunis ja takaosassa on vahvat lihakset. Myös hevosen kaulan muoto voi muuttua paljonkin.
Kasvavat varsat voivat joskus nopean kasvuspurtin jälkeen olla hieman hoikkia. Jos perusruokinta ja liikunta on kunnossa, on varsa kuitenkin ryhdikäs ja hyvin liikkuva, vaikka kylkiluut vähän näkyisivätkin. Joskus näyttelyissä näkee varsoja, jotka ovat lihasköyhiä ja alikehittyneitä eivätkä jaksa liikkua kunnolla. Silloin ruokinta on ollut puutteellista koko kasvukauden.
Kasvukauden aikaisia puutteita ruokinnassa on erittäin vaikea korjata myöhemmin. Voi olla että varsa ei koskaan tule täyttämään niitä mittoja ja odotuksia, joihin sillä olisi perimänsä puolesta edellytykset.
Monet näyttelyluokat on tarkoitettu siitostammoille, joiden tulisi olla erityisen hyvässä kunnossa. Imettävä tamma ei saa olla laiha. Alikuntoisuus vaikeuttaa arvostelua, sillä hyvänkin hevosen tyyppi, runko ja liikkeet kärsivät kun ryhti ja eloisuus puuttuvat. Harmittavaa erityisesti silloin, kun kyseessä on peruslaadultaan hyvä eläin, jonka mahdollisuudet on pilattu etukäteen laiminlyömällä perusasioita.
Ponit saavat mieluummin olla näyttelyissä hieman pyöreitä kuin yhtään laihoja, mutta liika lihavuuskaan ei ole hyvästä. Ylipaino rasittaa erityisesti kasvavien varsojen niveliä ja saattaa aiheuttaa ongelmia myöhemmin. Läskit myös estävät tehokkaasti hyvät liikkeet! Ponien kohdalla on syytä olla ruokinnassa tarkkana, sillä hyvinä rehunkäyttäjinä ne voivat olla alttiina kaviokuumeelle.
Kolmas perusasia on kavionhoito. Säännöllinen ammattitaitoinen vuolu tai kengitys tulisi kuulua jokaisen hevosen ja ponin perusoikeuksiin. Omistajista riippumattomista syistä tämä vain usein on helpommin sanottu kuin tehty. Näyttelyyn ei kuitenkaan kannata hoitamattomin kavioin lähteä.

Esittämistä on harjoiteltava

Esittämistä kannattaa harjoitella kotona avustajan kanssa. Kehässä hevosen tulisi olla tarkkaavaisena ja terävänä, mutta kuitenkin täysin hallittavissa. Hevosen tulisi osata seisoa paikallaan ja lähteä sekä käyntiin että raviin pienestä merkistä. Sen tulisi seisoa ryhdikkäänä, ei kuitenkaan niin että se tuijottelee horisonttiin pää pilvissä ja selkä notkolla. Käynnin tulisi olla rentoa, tahdikasta ja matkaavoittavaa. Raviin pätee sama, mutta lennokkuuttakin toivotaan. Ravin kohdalla rotukohtaiset erot ovat selvempiä. Ratsuhevosten ja ponien liikkeitä ei pidä vertailla keskenään. Siinä missä arabihevosilla ja welsh-poneilla halutaan mahdollisimman lentäviä ja näyttäviä liikkeitä, tyydytään muilla poneilla yleensä hieman vaatimattomampiin liikkeisiin kunhan ne ovat mekaniikaltaan hyvät, aktiiviset ja tahdikkaat.
Poneja ei saa juoksuttaa niin kovaa vauhtia, että ravi menee pelkäksi "hiihtelyksi", jolloin takaosa ei toimi kunnolla. Arabien esittäminen on oma taiteenlajinsa. Kannattaakin ensin käydä katsomassa miten ne on tapana esittää ennen kuin itse näyttää hevostaan.
Jos näyttelyyn lähteminen epäilyttää omien esittämistaitojen vuoksi, kannattaa kysellä jotakuta kokenutta esittäjää avuksi. Heitä kyllä löytyy, kunhan kysyy ajoissa. Esittäjän taidot saattavat vaikuttaa arvosteluun. Näyttelyssä arvostellaan hevosta eikä esittäjää, mutta hyvä esittäjä osaa näyttää hevosen niin, että sen parhaat puolet tulevat esiin ja mahdolliset heikkoudet eivät korostu.

Ulkonäkö siistiksi

Noin viikkoa ennen näyttelyä kannattaa hevonen tai poni pestä. Tällöin voi myös siistiä ylimääräiset karvat. Korvat painetaan reunoistaan yhteen ja leikataan saksilla yli tulevat tupsut pois. Korvien sisällä kasvaviin karvoihin ei saa koskea, ne suojaavat hyönteisiltä. Samalla siistitään partakarvat leuan alta ja leukaperistä. Partakarvat voi nyppiä, leikata tai polttaa pois, mutta kannattaa harjoitella etukäteen sillä jälkiä poistosta ei saa näkyä. Turvassa ja silmien ympärillä kasvaviin tuntokarvoihin ei saa koskea, hevonen tarvitsee niitä. Alkuperäisroduilla vuohiskarvat kuuluvat asiaan. Ratsuhevosilta ja -poneilta sekä welsh part-bred -poneilta ne siistitään pois. Saksenjälkiä ei saa näkyä, joten aikaa kannattaa varata reilusti ja tekniikkaa hioa etukäteen.
Vuonohevosen, shettiksen ja cobin vuohiskarvoihin ei saa koskea, mutta jos esim. connemaralla tai forestilla on kovin pitkät ja liehuvat vuohiskarvat, niitä voi hiukan siistiä, kokonaan niitä ei saa poistaa.
Alkuperäisroduilla ei myöskään leikata ruununrajassa kavion päälle kasvavia karvoja pois, jalommilla roduilla näin voi tehdä jos katsoo sen tarpeelliseksi. Pitkäksi kasvaneet yönsilmät poistetaan. Tämä käy helposti sormin, mutta jos sarveisaine on kovin kuivaa ja pitkäksi kasvanutta, sitä voi rasvaamalla pehmittää. Pitkät yönsilmät antavat aina hoitamattoman kuvan hevosesta.

Jouhia on hoidettava

Hyvin hoidetut jouhet ovat eduksi joka hevoselle. Jouhiin voi silloin tällöin talvellakin suihkuttaa karvankiilloketta, se tekee niistä helposti selvitettävät ja likaa hylkivät. Helpointa on, jos harja pidetään jatkuvasti siistinä, jolloin näyttelyä varten ei erikseen tarvitse nähdä vaivaa. Jälleen ratsuhevoset ja -ponit sekä wpb-ponit ovat niitä rotuja, jotka esitetään näyttelyssä harja letitettynä. Jos letittäminen ei onnistu kunnolla, on parempi jättää siistiksi nypitty harja auki.
Alkuperäisrodut esitetään aina näyttelyssä harja vapaana. Toivottavaa on, että harja kääntyy kaulan oikealle puolelle. Harjan tulisi olla luonnollisen näköinen, mikä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin hoitamaton. Paksua harjaa voi ohentaa ja lyhentää nyppimällä, jolloin se kääntyy kauniisti yhdelle puolelle. Ohutta harjaa voi hiukan siistiä trimmausveitsellä. Kaulan pituus ja paksuus vaikuttavat siihen, mikä on harjan sopiva pituus. Shettiksen harjaa ei saa missään tapauksessa mennä lyhentämään tai ohentaman eikä ainakaan leikkaamaan!
On yksi ainoa rotu, jolle leikattu pystyharja kuuluu: vuonohevosten harja on perinteisesti jo viikinkien ajoista asti leikattu pystyksi. Muuten pystyharja ei sovi näyttelyyn, eikä niitä onneksi siellä juuri näekään. Pystyharja saattaa myös herättää epäilyksen leikkaamisen syystä, kesäihottuma tulee monelle ensin mieleen. Brittituomarit saavat sätkyn paitsi pystyharjasta, myös saksilla lyhennetystä harjasta eikä saksenjälkiä saa koskaan olla näkyvissä.
Myös häntä siistitään oman rodun käytännön mukaan. Tyvestä häntää voi siistiä nyppimällä sivuista ylimääräisiä lyhyitä jouhia pois. Hännän leikkaamista tyvestä ei voi suositella millekään rodulle, sillä silloin häntä muistuttaa vessaharjaa. Alkuperäisrotujen häntiä voi tyvestä siistiä vaikkapa käärimällä näyttelyä edeltäväksi yöksi kostutettuun hännäntyveen pintelin, jota ei saa laittaa liian tiukalle. Pinteli painaa jouhet siistiin nippuun, eikä poneilla usein juuri muuta tarvitakaan.
Rodusta riippuu, miten häntä siistitään latvasta. Hännän voi leikata latvasta tasaiseksi. Poneilla sopiva pituus on yleensä n. 10 cm vuohisen yläpuolelta, hevosilla hännän voi leikata lyhyemmäksi. Shettiksien häntään ei juuri kosketa ja arabeilla hännän kuuluu olla sulkamainen, latvasta ohennettu. Welsh cobien häntä trimmataan latvasta saunavihdan malliin ja hännän tulee ulottua vain hieman kintereen yli. Tällä lienee tarkoitus korostaa cobien lihaksikasta takaosaa ja voimakasta kintereen työskentelyä.
Joskus joutuu harkitsemaan koko karvapeitteen ajamista pois. Tämä on perusteltua esim. hevosten osalta kevään oripäiville. Ponien kanssa kannattaa asiaa kuitenkin harkita tarkoin, kukaan ei oleta niiden olevan täydessä kesäkarvassa maaliskuussa.

Noudata oman rodun sääntöjä

Jokaisella rodulla on omat, joskus kylläkin kirjoittamattomat sääntönsä trimmaamisesta ja hevosen valmentamisesta näyttelyyn. Ohjeisiin kannattaa tutustua esim. rotujen alkuperämaiden nettisivuilla. Arabeilla näyttelyihin valmistautuminen on saanut jopa epäeettisiä piirteitä, joten eurooppalainen keskusjärjestö Ecaho on laatinut tarkat säännöt, joita näyttelyiden järjestäjien ja näytteilleasettajien tulee noudattaa. Sääntöjen noudattamista myös valvotaan jokaisessa arabinäyttelyssä.

Juuri ennen näyttelyä

Näyttelyä edeltävänä päivänä hevonen pestään uudelleen. Hevonen loimitetaan hyvin ja karsina kuivitetaan niin, ettei se sotke itseään yöllä. Hevonen on vuoltu tai kengitetty ajoissa, edellisenä päivänä ei kannata enää tehdä mitään muutoksia. Näyttelypäivän aamuna tarkastetaan että hevonen on siisti. Jos likatahroja on, ne ehtii vielä pestä pois. Huolellinen harjaus, tarvittaessa letitys ja kavioiden rasvaus niin matka kohti näyttelypaikkaa voi alkaa. Kuljetuksen ajaksi hännän voi suojata, jotta näyttelypaikalla ei ensimmäiseksi tarvitse ryhtyä pesulle.
Hevosta kannattaa näyttelypaikalla hiukan verrytellä vaikkapa juoksuttamalla, jos se on mahdollista. Mitään hikijumppaa ei ole tarpeen tehdä. Nopea harjaus, jouhien selvitys ja suihkaus karvankiilloketta. Kesällä kannattaa muistaa myös ötökkämyrkky! Sieraimet ja silmäkulmat pyyhitään pyyhkeellä puhtaaksi, turpaan ja silmien ympärille voi sipaista hieman vauvaöljyä korostamaan tummaa ihoa. Valkoisia sukkia voi tarvittaessa valkaista liitujauholla tai talkilla. Kaviot kiiltäviksi, ja hevonen on varusteita vaille valmis kehään.

Varusteet

Usein näyttelyn järjestäjältä tulee etukäteen tiedote, missä annetaan ohjeita hevosen ja esittäjän varusteista. Hevosen varusteet kannattaa valita huolella. Niiden pitää olla siistit, ehjät ja hevoselle sopivat. Isopäiselle hevoselle ei valita siroja kapeaa nahkaa olevia suitsia, eikä siroon päähän kannata valita tukevaa suitsimallia.
Arabeilla on omat riimumallinsa, welshit (joskus myös shettikset ja forestit) esitetään usein valkoisella halterilla ja muut ponit näyttelysuitsilla, jos sellaiset on käytettävissä. Yleisesti ottaen turparemmi kuuluu aina näyttelyvarustukseen, poikkeuksena jotkut arabien showriimut. Russit ja vuonohevoset voi halutessaan esittää kotimaansa mallin mukaisesti ilman turparemmiä. Nuoret tammat voi näyttää siistissä nahkariimussa, mutta oriit on jo 1-vuotiaana syytä esittää kuolaimien kanssa. Värilliset nailonriimut ja taluttimet eivät kuulu näyttelykehään.
Esittäjän asun tulee olla siisti ja käytännöllinen. Mitään ehdottomia määräyksiä pukeutumisesta ei ole. Esittäjän ei kuitenkaan tulisi omalla asullaan viedä huomiota pois hevosesta. Esittäjä voi valita asunsa värin vaikkapa samaan sävyyn hevosensa värin kanssa. Kengiksi kannattaa valita sellaiset, joissa pystyy hyvin juoksemaan. Suomen Hippoksen näyttelyissä kypärä on esittäjillä pakollinen. Raippa on usein hyvä olla mukana. Pitkä kouluraippa ei kuitenkaan aina välttämättä ole se paras vaihtoehto, esimerkiksi lyhyt ns. show cane toimii oikein hyvin. Näyttelykehään eivät kuulu esimerkiksi hihattomat topit, lippalakit, purukumi tai tupakka.