Gallerian tuorein kuva
 

15 tuoreinta uutista
Kaikki uutiset

3.7.2009
Kontio karsiutui EM-finaalista
Anna-Julia Kontio Ylöjärveltä ratsasti hevosellaan Escape kolmannessa ja viimeisessä henkilökohtaisessa karsinnassa 140-esteillä 4 virhepistettä juniorien EM-kisoissa Hollannissa. Kolmen karsinnan jälkeen Kontion yhteistulos oli 18 virhepistettä. Paikka A-finaaliin irtosi 12 virheellä.
B-finaalipaikkaa Kontio ei käytä.
- Rata oli sama kuin eilen, koska se oli joukkuekilpailun toinen kierros. Kontio korjasi eilisen virheen todella hyvin. Teimme yhdessä suunnitelman, joka hän toteutti täsmällisesti. Turha pudotus tuli kakkosesteellä, mutta siinä ei ollut ratsastusvirhettä. Hevonen on tehnyt täällä erittäin hyvää työtä, eikä ole mielekästä hyppyyttää siitä enää B-finaalissa. Kontio ja Escape ovat kansainvälisesti kilpailukykyinen yhdistelmä ja rakennamme nyt ratsukkoa kohti 150 cm:n tasoa, sanoi maajoukkuevalmentaja Piia Pantsu kisapaikalta. Ensi vuonna Kontio siirtyy nuorten ratsastajien sarjaan ja EM-kisa käydään 150 cm:n esteillä.
Seuraavaksi Kontio kilpailee Savonlinnassa Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix –sarjassa 10.- 12.7.
Viime viikolla hän voitti Pohjoismaiden ja Baltian juniorimestaruuskilpailussa Tanskassa henkilökohtaisen pronssimitalin toisella hevosellaan Rio Nuevo. EM-kilpailuun osallistui 99 junioriratsastajaa 26 maasta.

Tulokset
Tilanne 3. karsinnan jälkeen, 37 ratsukkoa A-finaaliin, 99 lähti: 1)Carian Scudamore / Angel III Britannia 0 ja Victoria Klatte / Can Be Good Saksa 0, 3) Philippo Codecasa / Breezer Italia 1, …45) Anna-Julia Kontio / Escape Suomi 18 ja Marie-Luise Abraham / Miss Martha Itävalta 18.

Toimitus

2.7.2009
Kontiolle yksi virhe
Anna-Julia Kontio Ylöjärveltä ja Escape saivat toisessa henkilökohtaisessa 140-tasolla hypätyssä karsinnassa 14 virhepistettä junioreiden EM-kisoissa Hollannissa. Perjantaina on edessä kolmas ja viimeinen karsinta, joka jälkeen ratsukoiden virhepistemäärät lasketaan yhteen. Kontiolla on torstain nollaradan kanssa nyt mukanaan jatkoon 14 virhepistettä.
– Hevonen hyppäsi loistavasti ja sen kunto kestää Hollannin hellettä hyvin. Tein itse virheen kun yritin lisätä ylimääräisen askeleen etäisyyteen kahdella viimeisellä esteellä. Siinä tuli yhdestä virheestä kerralla 10 virhepistettä. Alkuradalla meillä oli yksi pudotus. Varsinkin yliaikavirheet voivat nyt käydä kalliiksi, ja A-finaaliin pääsy saattaa jäädä niistä kiinni. Perjantaina täytyy ratsastaa paremmin, manasi Kontio.
Sunnuntaina hypättävään kilpailuun mestaruusmitaleista pääsee mukaan 60 % karsintojen osallistujista, kuitenkin vähintään 15 ja enintään 30 ratsastajaa sekä samalla virhepistemäärällä olevat. Mitalikilpailusta karsiutuneet ratsastajat hyppäävät B-finaalin lauantaina, jolloin mestaruuskilpailuun päässeet hevoset lepäävät.
Viime viikolla Anna-Julia Kontio voitti Pohjoismaiden ja Baltian juniorimestaruuskilpailussa Tanskassa henkilökohtaisen pronssimitalin toisella hevosellaan Rio Nuevo. EM-kilpailuun osallistuu 99 junioriratsastajaa 26 maasta.

Tulokset
Tilanne 2. karsinnan jälkeen, 99 lähti: 1) Jaettu: Carian Scudamore / Angel III Britannia 0, Federico Ciriesi / Casido L Italia 0, Olivier Philippaerts / Splendid vd Heffink Belgia 0, Nicola Philippaerts / Nobel de Virton Belgia 0, Margaux Rocuet / Hastings Ranska 0, Victoria Klatte / Can Be Good Saksa 0, Wojciech Dahlke / Vandamme Puola 0, Valentina Isoardi / Lumiere d´Aix Italia 0 …52) Anna-Julia Kontio / Escape Suomi 14 ja Marie-Luise Abraham / Miss Martha Itävalta 14.

Toimitus

30.6.2009
Suomalaisia kansainvälisissä kilpailuissa
Anna-Julia Kontio junioreiden EM-kisoissa Hollannissa
European Championchips, juniors, Hoofddorp 1.-5.7.
Anna-Julia Kontio – Escape
www.concourshoofddorp.nl

Valjakkokuskit kilpailevat Puolan Warkassa
CAI-A Warka 2.-5.7.
Parivaljakot:
Ben Simonsen / Artemis ja Kidi
Hevosyksiköt:
Jouni Heikinheimo / El Carillo
Tove-Maria Holmasto / Silvester II
Leena Hakala / Kihin Jussi
www.equisport.pl ja www.pzj.pl

Estekilpailut, Belgia CSI2* Bonheiden 3.-5.7.
Mikael Forstén / Vanity, Evli Nandele, Calbay, Conquest
Maiju Mallat / Kennzo De Conte, Ultimate, St. Germain, Winnie PV
www.csi-bonheiden.be

Toimitus

29.6.2009
Kenttäratsastustuloksia Puolasta
CNC*** Sopot 26.-28.6.
1) Lukasz Kazmierczak/Ostler Puola 55,90
2) Pawel Spisak/Weriusz Puola 57,00
3) Sanna Siltakorpi/Lucky Accord Suomi 67,80
8) Maija Yli-Huhtala/Twins United Suomi 127,70.
Luokkaan osallistui 13 ratsukkoa.

Toimitus

29.6.2009
Maiju Mallat ja Casandra Z sijoille Monacon GP:ssä
Tällä kaudella rakettimaisesti kansainväliselle esteratsastusuralle noussut Maiju Mallat hyppäsi Monacon vaativassa viiden tähden GP:ssä 160 cm:n esteillä myöhään lauantai-iltana 18. sijalle ollen viimeinen sijoittunut 45 lähtijän joukossa. Sijoituksen arvoa nostaa se, että se tuli erittäin kovassa seurassa ja taakse jäi monta maailman kärkinimeä.
Mallat hyppäsi ensimmäisen radan puhtaasti Noora Forsténin tammalla Casandra Z saaden vain yhden virhepisteen ylitetystä enimmäisajasta. Toisella kierroksella ratsukon suoritus jouduttiin hylkäämään hevosen kieltäydyttyä hypystä kahdella esteellä. Torstaina ratsukko oli upeasti viides 150 cm:n esteillä Monacossa.
Monacon GP oli samalla kesän kovatasoisimman yksittäisten ratsukoiden estesarjan, Global Champions Tourin, viides osakilpailu, ja siinä jaettiin palkintorahaa 285.000 euroa. Kesäkauden toinen sarja, Nations Cup, on eri maiden joukkueiden välinen kilpailu.
Mallat pääsi ratsastamaan GCT-sarjaan Mikael Forsténin loukattua olkapäänsä. Ratsastaja on palaamassa kisoihin ratsaille jo viikon päästä Belgiassa ja menossa myös seuraavaan GCT:n osakisaan Estoriliin Portugaliin. Silloin mukana ratsailla on myös puoliso Noora Forstén, joka hyppäsi nyt lauantaina Monacossa GP:n sijaan oriillaan astetta pienemmän luokan Evli Cagliostro.
Maiju Mallat ratsasti viidenneksi Monacon viiden tähden estekilpailuissa 150 cm:n luokassa myöhään torstai-iltana tehden tuplanollan. Ratsuna oli Noora Forsténin omistama 12-vuotias kimotamma Casandra Z. Voittoon ratsasti Italian Gianni Govoni hevosella Love Affaire ennen Saksan Daniel Deusseria ratsulla Aboyeur W.
- Casandra on ehkä vähän hitaampi kuin maailman ykköstykit, eikä sillä välttämättä laukata kärkeä kiinni tällaisissa kisoissa. Mutta se on muuten aivan ihana hevonen, nyt se tekee ihan mitä vain puolestani ja yrittää parhaansa ja enemmänkin. Tykkään hevosesta ja se tykkää tehdä töitä minun kanssani, sillä pääsee aika pitkälle, kisapaikalta aamulla tavoitettu Mallat iloitsee.
Forstén otti itsekin hyvän sijoituksen 145 cm:n aikaratsastusluokassa oriilla Quinault ollen kolmastoista puhtaalla radalla ja reippaalla ajalla.
- Kilpailu on hieno, upeat katsomot ja puitteet etenkin yleisölle. Verryttely on täällä Monacossa formulaykkösten lähtösuoran takana rannassa, ja tilaa ei ole paljon. Myös areena on aika kapea ja pitkä. Verryttelyssä on aika vaikea päästä rytmiin, ja kun menee sisään radalle, tehtävät ovat hyvin teknisiä ja tulevat aika nopeasti eteen. Hevoset ovat kuitenkin hypänneet hyvin, eikä näytä että verryttelyn pienuus niitä paljon vaivaisi, kertoo Forstén.

Kova työ ja hyvä tiimi menestyksen takeina

Mallat on tehnyt huikean harppauksen kansainväliselle uralla tällä kaudella noustuaan Suomen kansalliseen kärkeen viime kaudella. Hän työskentelee Noora ja Mikael Forsténin tallilla Hollannissa Guttecovenissa ratsuttajana. Forsténit ovat antaneet hänelle huippuhevosia käyttöön ja Mikko myös valmentaa Mallatia.
- Mikon loukkaantuminen antoi Maijulle uskomattoman tilaisuuden hypätä muutamassa aivan maailman huipputason kilpailussa. Maiju on ammattilainen, joka ratsastaa meillä päivittäin kymmenen hevosta ja usein Mikon silmän alla. Hänelle on tullut rutiinia viimeisen puolen vuoden aikana runsaasti ja näkyy hyvinä tuloksina, Noora Forstén toteaa.
- Moni ajattelee, että Suomesta on mahdoton nousta tälle tasolle, mutta jos on lahjakas, päättäväinen ja valmis tekemään paljon töitä sekä asenne ja halu oppia vielä kohdallaan, tuloksia voi tulla nopeastikin ja erittäin kovalla tasolla. On tärkeää myös löytää hyvät hevoset, jotka sopivat ratsastajalle. Myös Mikon ja Maijun yhteistyö ja työ meillä ratsuttajana on toiminut tosi hyvin, hän jatkaa.
Mallat on erittäin kiitollinen Forsténeille.
- Ilman heitä en olisi ikinä päässyt lähellekään tällaisia kilpailuja. Tämä on ylipäätään käsittämätön juttu, kuin satutarinaa, kun katson täältä Monacosta hotellin parvekkeelta alas, Mallat sanoo.
- Ratsastuksellisesti Forsténeilla olo on merkinnyt minulle äärettömän paljon. Oma pohjani tätä ennen on ollut tietysti kova, olen kilpaillut kaikkea ja tehnyt tätä työkseni ja saanut ratsastaa kaikki hullut ja huonot hevoset. Ylipäätään ratsastuksellinen puoli rakentuu siitä, että tehdään mielettömästi työtä ja harjoitellaan kotona. Mikko näkee todella hyvin mitä harjoituksia milläkin hevosella pitää tehdä, että ne kehittyisivät parhaalla mahdollisella tavalla ja minä pystyn taas toteuttamaan Mikon ohjeet, hän kertoo.
Vaikka radalla hevosen kanssa ollaan yksin, siellä on vaikea onnistua ilman hyvää taustatiimia.
- Ikinä en olisi pystynyt yksin tähän. Tämä on erittäin suuressa määrin tiimityötä, jos olisin ollut täällä Monacossa yksin eilen, en olisi varmasti tehnyt radalla nollaa. On esimerkiksi erittäin tärkeää, että joku on auttamassa verkassa, että saan hypyn pysymään optimaalisena ja ilmavana, Mallat kertoo.

Tuloksia CSI5* Monaco 25.-27.6.

Torstai 25.6.
Luokka 2, 150 cm, perusrata ja uusinta. Lähti 48, sijoittui 15.
1) Gianni Govoni / Love Affaire, ITA 0-0/27.06
2) Daniel Deusser / Aboyeur W, GER 0-0/29.95
3) Clarissa Crotta / Made In Margot, SUI 0-0/30.13
4) Denis Lynch / Nabab´s Son, 0-0/36.66
5) Maiju Mallat / Casandra Z, FIN 0-0/37.48

Luokka 1, 145 cm aikaratsastus. Lähti 50, sijoittui 15.
1) Ludo Philippaerts / Tauber Van Het Kapelhof, BEL 0/44.60
2) Rodrigo Pessoa / Palouchin De Ligny, BRA 0/46.01
3) Alvaro De Miranda / Ad Peanuts, BRA 0/47.11
…13) Noora Forstén / Quinault, FIN 0/51.57

Lauantai 27.6.
Grand Prix Monaco, Global Champions Tourin 5. osakilpailu. Kaksi kierrosta, 160 cm. Lähti 45, sijoittui 18.
1) Richard Spooner / Cristallo, USA 0-0/35.46
2) Alvaro De Miranda / Ad Picolien Zeldenrust, BRA 0-0/36.85
3) Rodrigo Pessoa / Let´s Fly, BRA 0-0/37.20
…18) Maiju Mallat / Casandra Z, FIN 1/hylätty.

Toimitus

29.6.2009
Anna-Julia Kontiolle PM-pronssia esteillä
Ylöjärveläinen Anna-Julia Kontio ratsasti junioreiden PM-pronssille Tanskassa lauantaina hevosella Rio Nuevo lahtelaisen Mikael Wahlmanin sijoittuessa heti neljänneksi Prestigellä. Kahden kierroksen jälkeen tasapisteissä oli neljä ratsukkoa, ja mitaleista miteltiin niiden välisessä tiukassa uusinnassa.
- Juuli lähti viimeisenä uusintaan, ja sanoin hänelle, että nyt on pakko mennä kovaa. Juulilla oli kaikkein nopein aika, mutta yksi puomi tuli alas. Oli hirmu pienestä kiinni, ettei saatu kultaa, estejoukkueen johtaja ja valmentaja Piia Pantsu kertoo.
Kullan otti puhtaalla uusintaradalla Norjan Vitoria Gulliksen hevosella Celano hieman Tanskan
Maiken Helboa ja Passauta nopeampana. Wahlman sai Kontion tavoin yhden pudotuksen ja jäi tälle vähän vauhdissa.
- Juulissa on kaikki urheilijan ainekset ja näkee, että hänellä on hevoshomma veressä, Pantsu kehuu kuulun raviohjastaja Jorma Kontion tytärtä.
- Mikael Wahlman meni todella hienosti ja paransi koko ajan, ratsastus näytti hyvin treenatulle ja sitä oli ilo katsoa. Uusi nimi Sonja Mäkelä on myös vahva kilpailuihminen ja hänellä on lupaava hevonen, Pantsu sanoo.
Pantsu on kaiken kaikkiaan tyytyväinen joukkueensa saavutuksiin, joka otti myös joukkuekilpailussa pronssia.
- Tämä on aivan ihana porukkae, miten he keskittyvät, ja palavat tekemään hyvää tulosta isänmaan eteen. Tämä oli ensimmäinen kisareissuni tämän joukkueen kanssa. Henkisesti ja fyysisesti nämä ratsastajat ovat hyvällä tasolla ja ensi vuoden arvokisoihin saamme varmasti todella kivoja kokoonpanoja, Pantsu iloitsee.
Nuorten, junioreiden ja poniratsastajien este- ja kouluratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailut Tanskassa 25.-28.6

Tuloksia la 27.6. Tanska
Junioreiden henkilökohtainen Pohjoismaiden mestaruus, lähti 19
1)Vitoria Gulliksen / Celano, NOR 4 (uusintatulos 0/36,02)
2) Maiken Helbo / Passau, DEN 4 (0/38,43)
3) Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo, FIN 4 (4/34,1)
4) Mikael Wahlman/ Prestige, FIN 4 (4/38,74)
9) Sonja Mäkelä / Primrose, FIN 16
15) Nina Cederberg / Kiowa Mousse, FIN 33
17) Petra Heikkinen / Castle Rock, FIN hyl.

Toimitus

29.6.2009
Suomalaivaljakot menestyivät Unkarissa
Ben Simonsén ajoi Unkarin kansainvälisissä valjakkoajokilpailuissa viidenneksi parivaljakoissa ja Arja Mikkonen hevosyksiköissä. Suomen yksikköjoukkue oli joukkuekilpailussa hienosti kolmas.
Ben Simonsén hevosillaan Lili, Kidi ja Artemis oli koulukokeen jälkeen seitsemäs ja teki hurjan nousun loistavalla maratonilla kokonaiskilpailun johtoon. Ratkaisevassa tarkkuuskokeessa muutama pallo putosi keiloilta ja yliaikaakin tuli, jolloin lopullinen sija oli viides.
- Mulla oli loistava tarkkuuskoe aina kuudenteentoista porttiin asti, olin tehnyt nollan siihen asti. Artemis sai siinä kilarin, en tiedä mitä tapahtui, ehkä sen jalka osui vaunuihin ja se suuttui siitä. Sen jälkeen se rupesi painamaan kädelle ja oli erittäin hankala ohjata, en pystynyt enää kunnolla ajamaan viimeisiä portteja, joista yksi oli hankala sarjaeste, Simonsén kertoo.
- Vähän harmittaa, koska mahdollisuudet olisivat olleet parempaan sijoitukseen. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen kokonaistulokseen, viides sija on tässä seurassa erittäin hyvä. Unkari on parivaljakon kotimaa, ja vahvimmat kuskit ovat täältä kotoisin, Simonsén toteaa.
Arja Mikkosen SG Oberon on jo 19-vuotias, mutta rautavaarin kavioissa ei ikä paina, vaan vauhtia ja intoa riittää edelleen. Mikkonen sai SG Oberonilla MM-kultaa jo 1998 ja valjakko on ansioitunut sen jälkeen lukuisissa muissa arvokilpailuissa.
- Oberon menee kisoissa vielä ihan täydestä, ja se tykkää siitä enemmän kuin mistään muusta koko elämässä. Se on täydessä terässä, hevosten maitohapot mitattiin mataronin jälkeen maalissa ja Oberon oli ihan hyvillä arvoilla. Iän kyllä huomaa siinä, että nyt ottaa kisat kovemmille kuin aiemmin, missään tapauksessa en jatkaisi toisten kanssa viikon päästä Puolaan, Mikkonen kertoo.
Valjakko oli koulukokeessa toinen, maratonilla yhdestoista ja tarkkuudessa kahdestoista.
- Koulukoe oli hirveän hyvä, vaikka täällä on tukala kasvihuonekeli, kuumaa, kosteaa ja raskas pohja. Maratonilla tein itse pieniä ajovirheitä siellä täällä, ja tarkkuuteen en ollut yhtään tyytyväinen. Oberon tulee tarkkuudessa vähän kuumaksi ja heittelehtii, en saanut oikein kontaktia siihen radalla. On varmaan ruvettava vielä harjoittelemaan vanhan hevosen kanssa, Mikkonen virnistää.
Hevosyksiköiden joukkue osallistui Unkarissa ensimmäiseen valjakoiden Nations Cupiinsa ja on hienosti kolmas kokonaiskisassa edellään Puola ja Saksa. Muut suomalaiskuskit sijoittuivat henkilökohtaisessa suraavasti: 8. sija Jouni Heikinheimo ja El Carillo, 17. tila Leena Hakala ja Kihin Jussi sekä 19. sija Tove-Maria Holmasto ja Silvester II.

Kansainväliset valjakkokilpailut Unkarissa,
CAIO-A, CAI-A/2 Aszar Kisber 25.-28.6.

Parivaljakot, yhteistulos koulu-, kestävyys- ja tarkkuuskokeen jälkeen. Lähti 25.
1) Attila Pal, ROM 132.16
2) Csaba Kovacs, HUN 138.64
3) Tibor Bajko, ROM 139.10
…5) Ben Simonsen, FIN 141.42

Hevosyksiköt, yhteistulos koulu-, kestävyys- ja tarkkuuskokeen jälkeen. Lähti 32.
1) Bartolomiej Kwiatek, POL 123.08
2) Henrik Hoper, DEN 130.26
3) Dieter Lauterbach, GER 131.02
5) Arja Mikkonen, FIN 133.97
8) Jouni Heikinheimo, FIN 141.47
17) Leena Hakala, FIN 164.32
18) Tove-Maria Holmasto, FIN 164.67

Hevosyksiköt, joukkuetulos:
1) Puola 253.2 (Kwiatek Bartolomiej, Kwiatek Weronika, Forecki Maciej)
2) Saksa 262.7 (Harm Marieke, Lauterbach Dieter, Auracher Peter)
3) Suomi 275.4 (Mikkonen Arja, Holmasto Tove-Maria, Heikinheimo Jouni).

Toimitus

29.6.2009
Terhi Stegarsille menestystä
Saksan Isernhagenissa pidettiin 25–28.06.09 kansalliset kouluratsastuskilpailut. Terhi Stegars ja Axis TSF osallistuivat luokkiin S**(Intermediaire I-taso) ja Intermediaire I.
Ratsukko sijoittui kovassa kilpailuseurassa luokassa S** toiseksi tuloksella 68.75 %. Luokan voitti Kathrin Meyer zu Strohen/Kaiserdom TSF tuloksella 70.00%
Intermediaire I-luokan Terhi Stegars ja Axis TSF voittivat tuloksella 71.52 % Kilpailutulos oli varsin mielenkiintoinen koska ensimmäinen sijan jakoi Stegars ratsukon Kathrin Meyer zu Strohen/Kaiserdom TSF kanssa. Kolmanneksi sijoittui Saksan olympiakultamitalisti Klaus Husenbeth/Florida tuloksella 69.10%
Oriit Axis ja Kaiserdom ovat 10-vuotiaita kantakirjattuja trakehnereita. Molemmat hevoset ovat valittu erinomaisten kilpailutulostensa ansiosta Saksan trakehnerliiton sponsorointi ja-valmennusrenkaaseen. Tästä lyhennös TSF-hevosten nimien perässä. (TSF-Trakehner sportpferdeförderung).
Toisena suomalaisratsukkona kilpailuihin osallistui Anna von Wendt hevosellaan Almaz.

Toimitus

29.6.2009
Tanska voitti Nations Cupin
Tanskan nelihenkinen joukkue voitti ylivoimaisesti FEI Nations Cup -osakilpailun Hamina Bastioni Horse Festivalissa. Nuorista naisratsastajista koostunut joukkue hyppäsi ensimmäisen kierroksen virheettömästi ja toisen kahdeksalla virhepisteellä. Toiseksi tulleen Ruotsin joukkue jäi neljän pudotuksen päähän 24 virhepisteellä. Norja oli kolmas ja Suomi jätettiin 30 virhepistellä tylysti viimeiseksi.
Tanskan voittojoukkueessa ratsastivat sisarukset Tina ja Charlotte Lund, Linnea Ericsson ja Jennifer Pedersen. Joukkueenjohtaja Achaz von Buchwaldt oli erittäin tyytyväinen ratsastajiensa tulokseen.
- Kilpailimme täällä kaksi vuotta sitten ja halusimme tulla uudestaan tänä vuonna. Haluamme olla sarjakilpailussa kuuden parhaan maan joukossa, jotta olemme mukana Barcelonan finaalissa syksyllä. Finaalin kaksi parasta joukkuetta nousee ensi kaudella kymmenen maan huippuliigaan. Me tavoittelemme sitä paikkaa, von Buchwaldt sanoo.

Andersin ja Latania Z hyppäsivät tuplanollan

Suomen joukkueen kärkiratsukko oli Peik Andersin ja Latania Z. Pari kilpaili Haminassa edellisen kerran neljä vuotta sitten ja oli silloin mukana voittojoukkueessa. Ratsukko hyppäsi silloinkin kaksi puhdasta rataa. Pian sen jälkeen Latania loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa. Tämä oli ratsukon ensiesiintyminen tällä tasolla sitten vuoden 2005. Ratsukko hyppäsi molemmat kierrokset virheettömästi, mikä on Nations Cupissa arvostettu saavutus.
- Olen erittäin tyytyväinen omaan suoritukseeni. Hevonen hyppäsi loistavasti ja minäkin ratsastin ihan mukavasti. Olin eilen Grand Prix -luokassa vielä vähän epävarma, mutta nyt oli hyvä päivä. Joukkueena emme suoriutuneet tänään hyvin, mutta sellaista joukkue-urheilu on. Kaikkien pitää onnistua, jotta saadaan hyvä tulos, Andersin kertasi päivän tapahtumia.
Joukkueen kokenein ratsastaja, Raimo Aaltonen Eafons Polyfinolla aloitti epätavallisella tuloksella 12 virhepistettä. Aaltonen mietti tarkkaan, miten korjata ensimmäisellä kierroksella tapahtuneet virheet, ja onnistuikin hyppäämään virheettömästi toisen kierroksen.
Ruotsissa asuva Satu Liukkonen suoriutui uransa toisesta Nations Cup -kilpailusta kunnialla. Ensimmäisellä kierroksella Liukkosen nuori hevonen teki yhden virheen lyhyellä kaksoissarjalla ja ylitetystä enimmäisajasta tuli yksi lisävirhepiste. Toisella kierroksella Qui Vivra pudotti kolme estettä ja ensimmäisaika toi jälleen lisävirhepisteen.
Jenny Kainulainen ja Lena keräsivät ensimmäisellä kierroksellä 20 virhepistettä. Kun toiselle kierrokselle sai lähteä joukkueesta vain kolme ratsukkoa, jätti joukkueen kapteeni Lars Parmler Kainulaisen pois.

Sandra Burmeister loisti

Nations Cupissa kilpaili myös toinen joukkue Suomesta, mutta se ei saanut virallisesti kilpailla sarjakilpailupisteistä. Joukkue kuitenkin hyödynsi hyvin tilaisuuden hankkia joukkuekilpailukokemusta.
Sandra Burmeister ja Cosiga loistivat hyppäämällä Andersinin tapaan tuplanollatuloksen. Näiden kahden ratsukon lisäksi vain Ruotsin Siri Swärd ja Orlando W onnistuivat tekemään saman. Kakkosjoukkue sai yhteensä 25 virhepistettä. Tällä tuloksella se olisi sijoittunut Nations Cup -kilpailussa Suomen virallisen joukkueen edelle. Burmeisterin lisäksi kakkosjoukkueessa ratsastivat Janna Huhtanen ja Sultana D, Sanna Backlund ja Lilli Marlen sekä Joonas Vaahtera ja Cincinnati.

Tanska hallitsi kisoja

Tanskalaiset voittivat Hamina Bastionissa viikonlopun aikana kaikki pääluokat. Tanska sai Nations Cup -voitostaan 10 000 euron lisäksi arvokkaita pisteitä taistelussa sarjankilpailun kärkipaikasta. Nations Cupin huippuliigassa kilpaileva Ruotsi ei saanut Haminassa pisteitä, mutta Norja kiri ansaitsemillaan kolmella pistellä sarjakilpailun kärkeen 41 pisteellä. Tanska on kolmas 22 pisteellä ja Suomi jaetulla seitsemännellä tilalla yhdeksällä pisteellä.
Suomi kilpailee viimeisen kerran Nations Cupissa tällä kaudella Bratislavassa, Slovakiassa elokuun alussa. Joukkueenjohto selvittää ensi viikon aikana ratsastajien halukkuuden osallistua joukkueella Euroopanmestaruuskilpailuihin Iso-Britanniassa, Windsorissa elokuun lopussa.

PM-kulta tanskalaiselle Anne Troensegaardille

Kouluratsastuksen henkilökohtaisessa PM-kilpailussa käytiin odotetusti tiukka taistelu mitaleista Tanskan ja Ruotsin ratsastajien välillä. Anne Troensegaard onnistui herkällä Seduc-ruunallaan parhaiten kür-vapaaohjelmassa ja voitti PM-kultaa 70,650 prosentin tuloksella. Tuore joukkuekultamitalisti, ruotsalainen Charlotte Haid Bondergaard FBW Lonevanilla lähti tavoittelemaan hopeaa ja onnistuikin kiilaamaan kahden ruotsalaisratsastajan väliin. Pronssimitalin sai kaulaansa hieman yllättäen nuori Helene Melsen hevosellaan Akeem 67,550 prosentin tuloksella.
- Tämä on ensimmäinen kerta, kun kilpailen kansainvälisesti, enkä ole ratsastanut hevosellani montaakaan Grand Prix -rataa, vaikka se on jo 13 vuotta. Hevonen oli vielä perjantaina jännittynyt, eilen jo parempi ja tänään erittäin hyvä. Tämä on urani suurin saavutus, Troensegaard kertoo tyytyväisenä.
- Seduc on ollut erittäin hankala hevonen, ja kaikki muuta sanoivat, ettei sillä voi ratsastaa. Ensimmäisen puolen vuoden aikana en voinut kuin nousta sen selkään ja taputtaa sitä varovasti kaulalle, se oli niin pelokas. Mutta olen vähän itsepäinen, minulla ei ole paljon rahaa ja tiedän, että Seduc on hyvä hevonen. Ja lisäksi haluan näyttää epäilijöille. Siksi olen tehnyt sen kanssa töitä lähes kymmenen vuotta. Se ei ole koskaan ollut niin hyvä kuin tänään, kaksi mitalia Haminassa voittanut sairaanhoitaja sanoo.
Eilen joukkuekultaa juhlinut Charlotte Haid Bondergaard asetti itselleen illallispöydässä tavoitteeksi hopeamitalin. Edellisissä PM-kilpailuissa Tanskassa hän voitti pronssia.
- Ja ensi vuonna voitan kultaa, hän suunnittelee pilke silmäkulmassa.
- Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ratsastin tämän kür-ohjelman hevosellani. Se oli tietysti riskialtista. Olin hetkittäin ohjelmassa musiikin edellä ja jouduin siksi tekemään lopussa ylimääräisen voltin. Sain taiteellisista pisteistä yli 71 prosenttia, mikä on hyvä ulos ensimmäistä kertaa esitetylle kürille. Nyt menen kotiin harjoittelemaan tätä ohjelmaa, Haid Bondergaard nauraa.

Julia Alfthan jäi viimeiseksi

23-vuotias Helene Melsen oli myös maajoukkuekisojen ensikertalainen. Hän on aiemmin mahtunut mukaan Tanskan nuorten joukkueisiin vain varamiehenä.
- Olen erittäin iloinen, yllättynyt ja onnellinen. Ohjelma meni ihan hyvin, mutta teimme pieniä virheitä. Olen aiemmin voittanut muutaman kansainvälisen luokan, mutta tämä on urani suurin saavutus, muutaman vuoden ratsastukseen panostava Melsen kertoo.
Ainoana suomalaisena kymmenen parhaan finalistin joukkoon mahtunut Julia Alfthan ja Chirocco onnistui paremmin kuin eilen. Ratsukko sijoittui kymmenenneksi tuloksella 63,350 prosenttia.
- Otin ison riskin vaihtamalla kannukset uusiin. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään menetettävää. Kannukset aiheuttivatkin ongelmia laukanvaihdoissa. Muuten hevonen oli hyvin ylämäkeen ja innokas työskentelemään, Alfthan totesi.
Hamina Bastionissa vieraili kolmen päivän aikana yhteensä 11 400 kävijää. Sunnuntai oli vilkkain päivä, sillä kävijöitä oli yli 5000. Lauantaita hiljensi koko päivän jatkunut sade, mutta perjantaina ja sunnuntaina sää oli mitä parhain. Bastionin ainutlaatuinen ympäristö ja katettu areena saivat runsaasti kiitosta niin katsojilta kuin kansainvälisiltä kilpailijoilta ja toimihenkilöiltä. Kilpailut järjestetään jälleen kahden vuoden kuluttua juhannusta seuraavana viikonloppuna.

Kansainvälinen esteratsastus 28.6.
FEI Nations Cup of Finland, 150 cm, kaksi kierrosta.
1) Tanska 8 p. 2) Ruotsi 24 p. 3) Norja 25 p. 4) Suomi 30 p. (Peik Andersin / Latania Z 0+0, Satu Liukkonen / Qui Vivra 5+13, Raimo Aaltonen / Eafons Polyfino 12+0, Jenny Kainulainen / Lena (20)). Suomen epävirallinen kakkosjoukkue 17 p. (Sandra Burmeister / Cosiga 0+0, Janna Huhtanen / Sultana D 9 + 5, Sanna Backlund / Lilli Marlen 8+4, Joonas Vaahtera / Cincinatti (13))

Kansainvälinen kouluratsastus 28.6.
Senioreiden pohjoismainen mestaruuskilpailu, FEI Grand Prix Freestyle. Lähti 10, sijoittui 5.
1) Anne Troensegaard / Seduc DEN 70,650% 2) Charlotte Haid Bondergaard / FBW Lonevan SWE 68,900 3) Helene Melsen / Akeem DEN 67,550 4) Emma Karlsson / Faradera SWE 67,400 5) Nina Bengtsson / Ajax II SWE 67,350, 6) Cathrine Rasmussen / Orlando NOR 67,300 7) Ellen Birgitte Farbrot / CC Royal NOR 66,700 8) Gunn Skovholt / Apsalon NOR 65,250 9) Thomas Sigtenbjerggaard / Falcon Lyngriis DEN 64,750 10) Julia Alfthan / Chirocco FIN 63,350

Kansainvälinen esteratsastus 28.6.
145 cm finaali, yksi uusinta. Lähti 16, sijoittui 5.
1) Tina Lund / A-Dur R DEN 0-0/35,55 2) Jennifer Pedersen / Nocage De La Pesrelle DEN 0-0/36,97 3) Ole Kristoffer Meland / Broker`s Brooklyn NOR 0-0/37,42 4) Raimo Aaltonen / Elektra F FIN 0-0/40,81 5) Stina Lillje / Kamelia SWE 0-4/36,70 ...muut suomalaiset 6) Lotta-Riikka Rintamäki / FIM Fräulein Smilla 4 FIN 0-4/43,10 8) Eevi-Pirre Auvinen / Big Capitol FIN 1/71,25 9) Maria Heikkilä / Caricia FIN 4/62,53 10) Sanna Backlund / Marko Itos FIN 4/64,08 5) Rosa Ruutsalo / Hopalong Cassidy FIN 8/64,73

Nuorten ratsastajien finaali 135 cm, yksi uusinta. Lähti 17, sijoittui 5.
1) Sanna Kröger / Rallady FIN 0-0/41,13 2) Laura Hämäläinen / IDS Sambuca FIN 0-0/41,15 3) Ilona Korpelainen / Athena II FIN 0-4/44,05 4) Linda Palin / Termeta FIN 4/56,16 5) Sanna Paronen / Bay Canto FIN 4/58,18 6) Pyry Kivikoski / Caravelle FIN 4/58,73 7) Olli Saalasti / Domingo III FIN 4/60,54 8) Tanja Niemi / Carl FIN 4/63,25 9) Maria Isolauri / Qalle FIN 4/65,13 10) Tuuli Leivo / Oazis FIN 6/77,95 11) Petja Ahonen / Xiewel FIN 12/53,00 12) Mindi Korvenoja / Maxit Round Up FIN 12/62,02 13) Sonja Ikonen / Cash and Flow FIN 12/63,58 14) Sara Vainikkala / Vriend D.D.H. FIN 16/61,05 15) Iida Kaikkonen / Galway Du Mesnil FIN 20/57,15 16) Valtteri Reilin / Riverboy FIN hyl 16) Andrea Kuhlefelt / Traguardo FIN hyl

Kansainvälinen esteratsastus 27.6.
Masters. Lähti 5, sijoittui 5.
1) Charlotte Lund / Banana D´ive DEN 21 2) Tina Lund / Zamiro DEN 21 3) Christian Anfinnsen Öien / Vivolinus NOR 15 4) Eevi-Pirre Auvinen / Big Capitol FIN 14 5) Line Raatholt / Emondrian NOR 9 5) Sanna Backlund / Marco Itos FIN 9.

Toimitus

29.6.2009
Islanninhevosratsukoiden mestaruudet jaettu
Suomen islanninhevosratsukoiden vuoden 2009 mestaruuksista kilpailtiin viikonloppuna Ypäjällä Suomen Islanninhevosyhdistyksen ry:n (Sihy) järjestämässä mestaruuskilpailuissa. Mukana askellajimestaruuksista ja World Ranking -sijoituksista kilpailemassa oli 71 ratsukkoa. Islanninhevosharrastajien vuoden huipputapahtuma keräsi Hevosopistolle kolmensadan henkilön yleisön.
Kilpailulajeina mestaruuskilpailuissa olivat viisikäynti, nelikäynti, töltti T1, töltti T2, passikoe, speedpassi ja passijuoksu.

Viisikäynnin mestarit
Nicola Bergman-Kankaala (SEN) /Bruni frá Súlholti pistein 6,33
Viivi Soimes (NUO) /Magnus frá Guldbaek pistein 5,71

Nelikäynnin mestarit
Gudmundur Sigurbjörnsson (SEN) /Óskar fra Eilifdskogi pistein 6,07
Katie Brumpton (NUO) /Bjartur frá Mosfellsbae pistein 6,43
Freja Väyrynen (JUN) /Ylur frá Akranesi pistein 5,56

Töltti T1 mestarit
Juha Kontio (SEN)/ Rödull frá Holtsmula pistein 6,94
Katie Brumpton (NUO) /Smári från Askagården pistein 6,89
Freja Väyrynen (JUN) /Ylur frá Akranesi pistein 5,50

Töltti T2 mestarit
Cata Portin (SEN) /Ljoma frá Lytingsstödum pistein 6,00
Alina Nurminen (NUO) /Jökla frá Vatni pistein 6,29

Passikokeen mestarit
Liisa Leppänen (SEN) /Lísa frá Eystri-Hól pistein 5,67
Jenny Öster (NUO) /Fjölnir frá Tungu pistein 3,63

Speedpassin mestarit
Tanja Ufer (SEN) /Máni frá Gerdum ajalla 9,40 s
Katie Brumpton (NUO) /Amor frá Melum ajalla 8,55 s

Passijuoksun mestari
Annika Kyrklund (SEN)/Sölvey frá Steinnesi ajalla 28,03 s

Mestaruuskilpailut olivat myös karsintakilpailu, jossa valittiin ehdokkaat Suomen askellajiratsastuksen maajoukkueeseen, joka osallistuu 3.-9. elokuuta Sveitsissä järjestettäviin maailmanmestaruuskisoihin. Yhdistys ehdottaa Suomen maajoukkue-edustajiksi seuraavia ratsukoita:
Juha Kontio/Rödull frá Holtsmula, Gudmundur Sigurbjörnsson/Óskar fra Eilifdskogi, Nicola Bergman-Kankaala/Bruni frá Súlholti, Saija Lahtinen/Glenna frá Dynum sekä nuorista Katie Brumpton/Bjartur frá Mosfellsbae ja Smari från Askagården, Viivi Soimes/Magnus frá Guldbaek sekä Alina Nurminen/Jökla frá Vatni.
Suomen Islanninhevosyhdistys järjestää vuoden päästä 4.-10.8.2010 Ypäjän Hevosopistolla Islanninhevosten Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Kilpailuihin odotetaan askellajiratsastuksen parhaimmistoa Suomen lisäksi Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Islannista sekä Färsaarilta.
"PM-kilpailujen järjestäminen on haastava kunniatehtävä Suomen Islanninhevosyhdistykselle. Hienosti onnistuneet mestaruuskilpailut olivat hyvä lähtölaukaus pohjoismaisen huippukilpailun järjestelyille", sanoo mestaruuskisojen kilpailunjohtaja Tarja Nordman.
Islanninhevosratsastus on jatkuvasti suosiotaan kasvattava laji, joka sopii kaiken ikäisille ratsastajille. Luonteeltaan lempeä ja sosiaalinen islanninhevonen on omiaan myös maastovaellusratsuna. Sen hienot ominaisaskellajit töltti ja passi tekevät siitä erinomaisen kilparatsun. Islanninhevosia on jalostettu Islannissa täysin puhtaana lähes tuhat vuotta. Suomessa islanninhevosten suosio kasvaa jatkuvasti.

Toimitus

24.6.2009
Suomalaisia kansainvälisissä kilpailuissa
CSI5* Monaco 25.-27.6.
Noora Forstén / Evli Cagliostro, Quinault
Maiju Mallat / Casandra Z, St. Germain
Pikkukierros CSI* Monaco 25.-27.6.
Jenni Dahlman / Simon, Pedro
www.globalchampionstour.com

Suomalaiset valjakkokisoissa Unkarissa
CAIO-A, CAI-A/2 Aszar Kisber 25.-28.6.
Hevosyksiköt:
Leena Hakala / Kihin Jussi,
Tove-Maria Holmasto / Silvester II
Arja Mikkonen / SG Oberon,
Jouni Heikinheimo / El Carillo
Hevosparivaljakko:
Ben Simonsen Artemis, Kidi, Lili
www.single-driving.com

CSI3* Cantelau 25.-28.6.
Nora Kerppola / Jerobaum de Saunoir ja Candide.
www.equiseine.asso.fr

Nuorten, junioreiden ja poniratsastajien este- ja kouluratsastuksen PM-kilpailut Tanskassa 25.-28.6.
Koulu nuoret: Julia Tallberg – Ruter Dam, Emilia Kaikkonen – Limbani, Nea Boman – Rigoletto, Saara Heikinheimo – White Cedar, varalla: Linda Vuorela – Figaro
Koulu juniorit: Emmi Autio – Sir Carlos, Elin Björndahl – Jonathan, Cia Niukkanen – Zeuthen Engholt, Laura Lehtonen – Bonne Chance, varalla 1: Laura Paataja – Sammie, varalla 2: Linda Ikonen – Colibris
Koulu isot ponit: Riikka Kuosmanen – Pin Rock’s Hannibal, Jonna Väinölä – Park’s Talent, Janice Antell – My Little Nevi, Anni Torkko - Charly Brown II, nvaralla1: Heidi Airaksinen – Bongraaf’s Marca
Koulu pienet ponit: Ksenja Karahka – Hunsigo’s Twister, Eve Viljanen – Ty’s She
Este nuoret: Kiira Miinin – Talan J.W.B, Ville Peltokoski – Nickelson, Mari Levänen – Tikarette, Joonas Oranta – Mr Milkline,
Este juniorit: Anna-Julia Kontio – Rio Nuevo, Mikael Wahlman - Prestige, Petra Heikkinen – Castle Rock, Sonja Mäkelä – Primrose K, Nina Cederberg – Kiowa Mousse, varalla 1: Tuuli Leivo – Oazis, varalla 2: Laura Hämäläinen – I D S Sambuca
Este isot ponit: Pirita Petäjä – Piccola, Vera Elopuro – Park Benjamin, Jenna Yrjövuori – Honey, Antonia Hartwall – Goldbles van Graaf Janshof, Miinaliisa Kaira – Hostess, varalla 1: Krista Valjakka – Santa Chanel, varalla 2: Miisa Pulkkanen – Leonardo Davinzi
Este pienet ponit: Henriikka Heiskala – Constantinus, Emma Kärkkäinen – Chokotoff, Miisa Pulkkanen – JN Jaromic, Annukka Nyberg – Amin Dusty Dream, Lotta Fredriksson – Molly Madsen, varalla 1: Jenna Yrjövuori - Com Alfonso, varalla 2: Tia Kanto – Mondays Malvir
Joukkueenjohtaja: Solja Eurola, Kouluratsastus, nuoret: Jenny Eriksson, Kouluratsastus, juniorit ja ponit: Kerstin Nyberg, Esteratsastus, nuoret ja juniorit: Piia Pantsu, Esteratsastus, ponit: Teppo Hakala
www.danishderby.dk

Siltakorpi ja Yli-Huhtala kolmen tähden kansallisessa kenttäkisassa Puolassa
CNC3* Sopot 26.-28.6.
Maija Yli-Huhtala / Twins United
Sanna Siltakorpi / Lucky Accord
www.pzj.pl

CIC* Holzerode 26.-28.6.
Juulia Savonlahti / Double Dancer
www.reitverein-holzerode.de

Toimitus

24.6.2009
Hamina Bastioniin ratsastajia seitsemästä maasta
Suomen esteratsastuksen Nations Cup -maajoukkue saa vastaansa vahvoja pohjoismaisia ratsastajia kansainvälisessä Hamina Bastion Horse Festivalissa. Erityisesti naisratsastajat Tina ja Charlotte Lund ja Linnea Ericsson Tanskasta sekä Helena Persson Ruotsista tulevat tarjoamaan tiukan vastuksen Suomen viisikolle, johon kuuluvat Raimo Aaltonen, Peik Andersin, Sanna Backlund, Jenny Kainulainen ja Satu Liukkonen. Hamina Bastionissa kilpailee kesäkuun viimeisenä viikonloppuna ratsastajia kaikkiaan seitsemästä maasta.
Haminassa kilpailtavista kouluratsastuksen Pohjoismaisista mestaruuskilpailuista on tulossa tasainen ja jännittävä. Suomen erittäin lupaava koulujoukkue saa vastaansa kovatasoiset haastajat kaikista Pohjoismaista. Suomen joukkueessa ratsastaa Julia Alfthan, joka vei Chirocolla sekä GP:n että GP-kürin voitot Helsinki Horse Show´ssa lokakuussa. Olympiaratsastaja Maarit Raiskio esiintyy kisoissa lahjakkaalla Znakillaan ja Alexandra Malmström kokeneella GP- ratsulla Mr Bean. Timo Rokkasen uutena yhteistyökumppanina nähdään radalla holsteinruuna Luitpold. Pohjoismaisten mitaleiden lisäksi ratsukoilla on myös mahdollisuus EM-kisarajan ylittämiseen, Haminan tuomaristossa istuu kansainvälisesti korkeinta tasoa edustava O-luokan tuomari, hollantilainen Wim Ernes.
Mukana myös estekilpailut nuorille joka päivä, suositut tyyliluokat sekä suomenhevosten oma GP ja vauhdikasta oheisohjelmaa! Bastionin historialliset, eurooppalaisittain ainutlaatuiset linnoituspuitteet luovat upean tunnelman tapahtumalle. Kyseessä on Haminan kaupungin suurin ulkotapahtuma tänä kesänä.

Pääluokat:
Perjantaina 26.6. – Esteratsastus: GP-karsinta, suomenhevosten GP, kv. kouluratsastus: avausluokka
Lauantaina 27.6. – Esteratsastus: Hamina GP, kouluratsastus: PM-joukkuekilpailu
Sunnuntaina 28.6. – Esteratsastus: FEI Nations Cup of Finland, kouluratsastus: henk.koht PM-kisa

Hamina Bastioni Horse Festival www.helsinkihorseshow.fi/bastioni

Toimitus

22.6.2009
Nina Fagerströmin huippuvire Ranskassa jatkui
Nina Fagerström jatkoi huippuvireessä Ranskassa Lons Le Saunierissa kolmen tähden estekilpailuissa kruunaten kisaviikonvaihteensa sijoittumalla sunnuntai-iltana haastavassa 160 cm:n GP:ssä kahdeksanneksi tammalla Wivina. Eväät olisivat olleet kovempaankin sijoitukseen, sillä ratsukko hyppäsi perusradan puhtaasti, mutta otti yhden harmillisen aikavirhepisteen, mikä tiputti sen uusinnasta.
Luokassa nähtiin vain kaksi tuplanollaa, joista nopeamman uusinnan ja voiton otti Ranskan Simon Delestre hevosella Couletto ennen maanmiestään Erwan Auffretia ratsulla Kaholin De Cluis. Tuhdilla radalla 46 lähtijästä 11 ei onnistunut tekemään hyväksyttyä suoritusta.
Fagerström puhdisti ranskalaisten palkintopöytää ahkerasti kisaviikonloppuna. Ennen GP-luokkaa hän ratsasti Talentilla kahdesti sijoituksille 150 cm:n esteillä ja otti Luminuksella sijoituksen 135 cm:n luokassa.
Huippulahjakas Wivina on 10-vuotias belgialaistamma, jonka isä on maailmankuulu Baloubet du Rouet. Brasilian Rodrigo Pessoa voitti oriilla olympiakultaa vuonna 2004 Ateenassa ja maailmancupin finaalin kolmesti perättäin: Helsingissä 1998, Göteborgissa 1999 and Las Vegasissa 2000.
Suomalaisratsastaja on menestynyt koko kauden erittäin vakaasti kansainvälisellä 140-150 cm:n tasolla Keski-Euroopassa. Hän työskentelee tunnetun belgialaisen Stephex-tallin ratsuttajana kilpailuttaen tallin hevosia.
Tuloksia CSI3* Lons Le Saunier, Ranska 18.-21.6.

Sunnuntai 21.6.
Luokka 15, Grand Prix, 160 cm, perusrata ja uusinta. Lähti 46, sijoittuu 12
1) Simon Delestre / Couletto, FRA 0-0/48.76
2) Erwan Adc Auffret / Kaholin De Cluis, FRA 0-0/50.44
3) Frederik Cattebeke / Queros De Bioagric, BEL 0-4/48.33
…8) Nina Fagerström / Wivina, FIN 1/86.68

Muut tulokset;
Sunnuntai 21.6.
Luokka 14, 150 cm, kaksi kierrosta. Lähti 50, sijoittui 14.
1) Tim Stockdale / Fresh Direct Kalico, GBR 0-0/47.18
2) Santiago Lambre / Trento, MEX 0-0/49.32
3) Alexander Zetterman / Laetitia, SWE LAPTOP 0-0/49.93
…10) Nina Fagerström / Talent, FIN 0-4/51.14
Lauantai 20.6.
Luokka 12, 150 cm aikaratsastus. Lähti 55, sijoittui 14.
1) Rene Lopez / Lancian D’Enfer COL 0/72.52
2) Julien Epaillard / Labrador De Brekka, FRA 0/73.91
3) Robinson Paterson / Chester Cable, AUS 0/74.31
…8) Nina Fagerström / Talent, FIN 0/79.22

Perjantai 19.6.
Luokka 3, 135 cm Ratsastus kahdessa vaiheessa. Lähti 57, sijoittui 15
1) Alexandr Francart Laurasie Du Rietz, FRA 0-0/29.13
2) Julien Gonin / Mykos De La Lande, FRA 0-0/29.62
3) Robinson Paterson /Reflection, AUS 0-0/30.24
…5) Nina Fagerström / Luminus, FIN 0-0/31.12.

Toimitus

21.6.2009
Tahkon juhannuskilpailujen tulokset
Luokka 1, Prix de Savon Kuljetus Oy 100cm arv. A.2.0, alueluokka: 1) Jenni Korva / Le Roy (KuoR) 0/56,62, 2) Jatta Mauro / Corrib Lass (PKUR) 0/57,27, 3) Marianne Vainionpää / Hoffman (KvR) 0/58,42, 4) Elina Harjunen / Irene II (TAHKO-R) 0/59,35, 5) Pyry Kivikoski / Molenaar´s Lobelle (TUUR) 0/60,14, 6) Eeva Perttunen / Melrose II (LIDRID) 0/60,84, 7) Saara Tuorilainen / Samantha IV (IiRat) 0/61,87, 8) Riina Tiainen / Paganini III (KuoR) 0/62,21, 9) Henni Aalto / Lacoronja (LvR) 0/64,59, 10) Heidi Hyttinen / Wiener Liebe (SiRa) 0/64,66, 11) Roosa Aalto / L´ Esprit II (LvR) 0/64,73, 12) Elina Luikku / Ballingowan Chelsea (KuoR) 0/65,44, 13) Sanna Siltakorpi / Gordelia Ss (TRS) 0/67,01, 14) Eerika Häkkinen / Grainne Green (KuoR) 0/68,94, 15) Sanna Siltakorpi / Por Que No (TRS) 0/69,32, 16) Mia Raasakka / Sunstar (LIDRID) 0/70,96, 17) Mikael Wahlman / Chyla J (Ko-pRa) 0/71,21, 18) Jose Bernardes / El Grey (KARA) 0/73,52, 19) Saara Tuorilainen / Kandava (IiRat) 0/74,65, 20) Heidi Lindeman / Vriggy (HARI) 0/75,82, 221) Eevi-Pirre Auvinen / Caradura (SVR) 0/77,03, 22) Eva Julkunen / Avela (PuLa) 4/62,51, 23) Lotta Vartola / Trokadero (CR) 4/65,48, 24) Maiju Häkkinen / Pia Ger 1992 (PoPRa) 4/70,43, 25) Tuuli Laukkanen / Maniella (PeRa) 4/74,49, 26) Ville Kulkas / Cardena Bee (TRS) 4/76,33, 27) Iira Hyytiäinen / Lolita W 2256 (MRS) 4/79,76, 28) Julia Leskinen / Quiberon (KuoR) 4/88,73, 29) Ida Huttunen / Szyzska (TAHKO-R) 8/70,48, 30) Annika Janhunen / Galaxi (TAHKO-R) 8/74,61, 31) Liina Santasalo / Sol Y Sombra (L-ER) 8/84,80, 32) Marjo Piippo / Iblis Des Bruyeres (KuoR) 999/999,00, 32) Ulla Uimi / Gg Rondina (KuoR) 999/999,00.

Luokka 2, Prix de Katera Steel Oy 110cm arv. 367.1 (A2/A2), alueluokka: 1) Jose Bernardes / Paulien Nld 2058 (KARA) 0-0/27,25, 2) Jenni Korva / Le Roy (KuoR) 0-0/27,65, 3) Rakel Aarnio-Wihuri / Avenida 11 (PaRS) 0-0/27,88, 4) Oona Korhonen / Valodze (KvR) 0-0/28,04, 5) Jukka Rantanen / Jasmin Du Rouet (YR) 0-0/28,06, 6) Heidi Lindeman / H&M Layco (HARI) 0-0/28,43, 7) Anna-Julia Kontio / Jessy (TRS) 0-0/28,50, 8) Jukka Rantanen / Cannacomma (YR) 0-0/28,55, 9) Eeva Perttunen / Melrose II (LIDRID) 0-0/29,29, 10) Elina Harjunen / Irene II (TAHKO-R) 0-0/29,41, 11) Iina Lintunen / Sulano (KuoR) 0-0/29,66, 12) Elina Luikku / Ballingowan Chelsea (KuoR) 0-0/30,20, 13) Rosa Ruutsalo / Gladys (KRG) 0-0/30,71, 14) Sanna Markkanen / Veron Le Sursaut (KuoR) 0-0/30,78, 15) Emilia Kerimaa / Wassenaar (HARI) 0-0/30,80, 16) Johanna Haimi / Santana IV (YR) 0-0/31,52, 17) Sanna Siltakorpi / Por Que No (TRS) 0-0/31,54, 18) Martta Kivelä / Tibria (TAHKO-R) 0-0/32,27, 19) Sanna Siltakorpi / Gordelia Ss (TRS) 0-0/32,35, 20) Iira Hyytiäinen / Lolita W 2256 (MRS) 0-0/32,83, 21) Heidi Lindeman / Vriggy (HARI) 0-0/33,37, 22) Sara Nevala / Ever Toulouse (ORK) 0-0/33,61, 23) Pia Hallman / R-Annabell (KuoR) 0-0/34,58, 24) Eerika Häkkinen / Grainne Green (KuoR) 0-0/34,61, 25) Mikael Wahlman / Wilantos van Bon Cheval (Ko-pRa) 0-0/35,00, 26) David Kleinschuster / Iceman (AUT) 0-0/35,29, 27) Mia Raasakka / Sunstar (LIDRID) 0-0/36,11, 28) Iida Kaikkonen / Robusto (Win Win) 0-0/36,30, 29) David Kleinschuster / Ufarim (AUT) 0-0/36,84, 30) Eevi-Pirre Auvinen / Liga (SVR) 0-0/39,80, 31) Marianne Vainionpää / Hoffman (KvR) 0-4/28,15, 32) Sanna Siltakorpi / Vendetta R (TRS) 0-4/29,65, 33) Kira Peltola / Dorian Grey (PKUR) 0-4/31,46, 34) Emma Puranen / Lanessa 2132 (KuoR) 0-4/31,98, 35) Jose Bernardes / Zilverster V (KARA) 0-4/32,06, 36) Hanna Rintasalo / Grovana (EPUR) 0-4/35,43, 37) Kaisa Luukkonen / Chipnoze (NR) 0-4/35,56, 38) Laura Hämäläinen / Clever-V Z (JSR) 0-999/999,00, 39) Meeri Sipiläinen / Marina IV (LehRa) 4/54,81, 40) Heidi Hyttinen / Wiener Liebe (SiRa) 4/59,37, 41) Anna-Julia Kontio / Calvin (TRS) 4/59,74, 42) Martti Leinonen / Flying Dutch (KuoR) 4/61,69, 43) Anu Mäkinen / Midsummer Miracle (JOKERA) 4/61,72, 44) Rakel Aarnio-Wihuri / High Fidelity (PaRS) 4/62,89, 45) Henni Aalto / Lacoronja (LvR) 4/63,43, 46) Tuuli Laukkanen / Maniella (PeRa) 4/64,07, 47) Anna-Julia Kontio / Seareef´s Lola (TRS) 4/68,08, 48) Anna-Julia Kontio / Wouter (TRS) 4/75,00, 49) Eevi-Pirre Auvinen / Argentinus Junior (SVR) 4/75,38, 50) Mia Rintasalo / Aischa (EPUR) 4/77,85, 51) Emilia Kerimaa / Winsor (HARI) 4/80,05, 52) Jenni Ruotsi / T Carla (KuoR) 4/84,44, 53) Heini Laapio / Pikerau (SVR) 7/98,80, 54) Maiju Häkkinen / Pia Ger 1992 (PoPRa) 8/58,78, 55) Amanda Kylmänen / Pegas (ORK) 999/999,00, 55) Mari Yliniemi / Cream Perrier (OR) 999/999,00, 55) Julia Leskinen / Quiberon (KuoR) 999/999,00, 55) Martta Kivelä / Star Of Socks (TAHKO-R) 999/999,00.

Luokka 3, Prix de Kuopion Kumi Oy 120cm arv. 367.1 (A2/C): 1) Meeri Sipiläinen / Cruis King Z (LehRa) 0-0/34,05, 2) Jukka Rantanen / Jasmin Du Rouet (YR) 0-0/34,19, 3) Emilia Kerimaa / Tatricia (HARI) 0-0/34,24, 4) Minna Haikarainen / Little Fair (RTN) 0-0/35,70, 5) Eevi-Pirre Auvinen / Angelica (SVR) 0-0/35,75, 6) Sanna Siltakorpi / Vendetta R (TRS) 0-0/36,00, 7) Emilia Kerimaa / Casinoda Z (HARI) 0-3/36,68, 8) Sanna Backlund / Zendor Z (HARI) 0-0/36,78, 9) Mikael Wahlman / Prestige (Ko-pRa) 0-0/36,91, 10) Henna Jussila / Raconda (Win Win) 0-0/37,14, 11) Stanislav Teder / Caramba (EST) 0-0/37,66, 12) Ville Kulkas / Bombastica II (TRS) 0-0/37,67, 13) Rosa Ruutsalo / Whisper (KRG) 0-0/37,91, 14) Tuisku Kivikoski / Charlemagne (TUUR) 0-0/39,30, 15) Markus Backlund / Udo van Het Beerbos (HARI) 0-3/39,60, 16) Emilia Kerimaa / Tanda (HARI) 0-0/39,80, 17) Emilia Kerimaa / Athena van De Kruishoeve (HARI) 0-0/40,44, 18) Antti Jauhiainen / Rangoon (KuoR) 0-0/40,88, 19) Tom Hägglund / Twister (POM) 0-0/41,73, 20) Mia Rintasalo / Aischa (EPUR) 0-3/42,02, 21) Pia Lidström / Ginast (LIDRID) 0-0/42,88, 22) Petja Ahonen / Goofy G (HR) 0-0/43,06, 23) Katri Tiainen / Luigi (SVR) 0-0/43,60, 24) Tiina Porali / Hertzon Tengi (OR) 0-0/44,17, 25) Sanna Markkanen / Kolka (KuoR) 0-3/44,81, 26) Tuisku Kivikoski / Nastara (TUUR) 0-0/44,88, 27) Pauliina Kostilainen / Quintess (KuoR) 0-6/45,02, 28) Tuisku Kivikoski / Chardonay van De Kempenhoeve (TUUR) 0-3/45,79, 29) Mia Rintasalo / Bendillo (EPUR) 0-6/47,09, 30) Emmi Hallikainen / Carlio Z (ÄSeRa) 0-3/47,96, 31) Pia Hallman / Wervelwind (KuoR) 0-0/48,00, 32) Sara Nevala / Ever Toulouse (ORK) 0-3/53,59, 33) Jukka Rantanen / Cannacomma (YR) 0-3/53,77, 34) Katja Juntunen / Palmera (OR) 0-0/54,47, 35) Johanna Räisänen / Romans (KvR) 0-12/60,73, 36) Jasmin Seppälä / Parleur (TRS) 0-0/65,41, 37) Anna-Julia Kontio / Wouter (TRS) 0-3/74,13, 38) Johanna Haimi / Santana IV (YR) 0-999/999,00, 39) Emma Broända / Mir M (KSUR) 4/57,47, 40) Antti Jauhiainen / Zidane (KuoR) 4/60,47, 41) Martti Leinonen / Flying Dutch (KuoR) 4/61,37, 42) Pia Hallman / S-Ricarda (KuoR) 4/61,49, 43) Hanna Rintasalo / Grovana (EPUR) 4/62,08, 44) Pyry Kivikoski / Q (TUUR) 4/64,04, 45) Emma Puranen / Goldi Alfarvad Z 2252 (KuoR) 4/68,47, 46) Mirella Kogelnig / Grand Coeur 36 (OR) 6/78,77, 47) Essi Heikkinen / Wanderer (KiuRa) 7/82,03, 48) Elina Thil / Paloma Picasso (HA-71) 8/58,57, 49) Hannu Kallio / Julius (JOR) 8/62,67, 50) Kira Peltola / Dorian Grey (PKUR) 8/63,49, 51) Riina Tiainen / Adam Riese (KuoR) 16/61,81, 52) Eevi-Pirre Auvinen / Pikerau (SVR) 999/999,00, 52) Oona Korhonen / Valodze (KvR) 999/999,00, 52) Anna-Julia Kontio / Seareef´s Lola (TRS) 999/999,00, 52) Amanda Kylmänen / Pegas (ORK) 999/999,00, 52) Mari Yliniemi / Cream Perrier (OR) 999/999,00, 52) Anu Mäkinen / Stregaa x (JOKERA) 999/999,00.

Luokka 4, Prix de Ruotsalainen Oy 130cm arv. A.2.0: 1) Markus Backlund / Udo van Het Beerbos (HARI) 0/65,66, 2) Stanislav Teder / Ernie (EST) 0/65,74, 3) Minna Haikarainen / Carlos (RTN) 0/67,52, 4) Sanna Backlund / Marko Itos (HARI) 0/68,25, 5) Annika Janhunen / Internet (TAHKO-R) 0/69,08, 6) Jukka Rantanen / Artos 64 (YR) 0/69,25, 7) Sanna Backlund / Zendor Z (HARI) 0/69,84, 8) Thomas Ehrnrooth / Cordino (SUR) 0/71,18, 9) Ville Kulkas / Catokina (TRS) 0/71,64, 10) Ville Kulkas / Victor (TRS) 0/72,77, 11) Stanislav Teder / Caramba (EST) 0/73,39, 12) David Kleinschuster / Midnight Dream (AUT) 0/75,04, 13) Mikael Wahlman / Special Rose Surprise (Ko-pRa) 0/76,19, 14) Ville Kulkas / Victory-M (TRS) 0/76,70, 15) Thomas Ehrnrooth / Larissa (SUR) 0/77,13, 16) Hanna Marttila / Viana (OUSA) 0/82,10, 17) Hanna Marttila / Championess Song (OUSA) 1/86,24, 18) Hannu Kallio / Motivs (JOR) 1/89,55, 19) Rosa Ruutsalo / Hopalong Cassidy xx Swe Sts (KRG) 4/66,78, 20) Eero Mikkonen / Cortina (OR) 4/67,54, 21) Petja Ahonen / Novel (HR) 4/73,15, 22) Emilia Kerimaa / Casinoda Z (HARI) 4/73,65, 23) Sanna Backlund / Vip (HARI) 4/74,34, 24) Anna-Julia Kontio / Midsummer Amour (TRS) 4/78,39, 25) Pia Lidström / Ginast (LIDRID) 4/78,67, 26) Mia Rintasalo / Bendillo (EPUR) 4/80,48, 27) Laura Hämäläinen / I D S Sambuca (JSR) 4/84,18, 28) Heidi Lindeman / Utopia van De Dorpshoeve (HARI) 4/85,16, 29) Tiina Porali / Hertzon Tengi (OR) 4/85,47, 30) Mirella Kogelnig / Head Away (OR) 7/94,51, 31) Meeri Sipiläinen / Cruis King Z (LehRa) 8/65,71, 32) Katja Juntunen / Palmera (OR) 8/71,14, 33) Emma Broända / Borneo (KSUR) 8/77,21, 34) Iida Kaikkonen / Galway Du Mesnil (Win Win) 8/80,67, 35) Ville Kulkas / Salvina (TRS) 999/999,00, 35) Elina Thil / Paloma Picasso (HA-71) 999/999,00, 35) Aino-Kaisa Räisänen / Let´s Go II (VUR) 999/999,00.

Luokka 5a, Prix de Satulavyö 110cm arv.367.1(A2/A2), avoin junioreille: 1) Anu Mäkinen / Stregaa x (JOKERA) 0-0/26,42, 2) Heini Laapio / Pikerau (SVR) 0-0/29,21, 3) Elina Harjunen / Irene II (TAHKO-R) 0-0/30,08, 4) Iina Lintunen / Sulano (KuoR) 0-0/30,21, 5) Saara Tuorilainen / Colia-Pol Smak (IiRat) 0-0/32,23, 6) Martta Kivelä / Tibria (TAHKO-R) 0-0/32,46, 7) Jenni Ruotsi / T Carla (KuoR) 0-4/30,55, 8) Iira Hyytiäinen / Lolita W 2256 (MRS) 0-4/39,45, 9) Mikael Wahlman / Chyla J (Ko-pRa) 0-9/68,84, 10) Riina Tiainen / Adam Riese (KuoR) 0-16/43,66, 11) Jatta Mauro / Corrib Lass (PKUR) 0-999/999,00, 11) Eeva Perttunen / Melrose II (LIDRID) 0-999/999,00, 13) Anu Mäkinen / Midsummer Miracle (JOKERA) 4/54,37, 14) Anna-Julia Kontio / Seareef´s Lola (TRS) 4/55,13, 15) Anna-Julia Kontio / Jessy (TRS) 999/999,00, 15) Amanda Kylmänen / Pegas (ORK) 999/999,00, 15) Martta Kivelä / Star Of Socks (TAHKO-R) 999/999,00.

Luokka 5b, Prix de Cross Wrap Oy 110cm arv.367.1 (A1/A1), avoin nuorille hevosille: 1) Eevi-Pirre Auvinen / Caradura (SVR) 0-0/41,54, 1) Emilia Kerimaa / Wassenaar (HARI) 0-0/37,54, 1) Laura Hämäläinen / Wietje (JSR) 0-0/38,48, 1) David Kleinschuster / Ufarim (AUT) 0-0/42,95, 1) Terhi Toikka / Zellma (KuoR) 0-0/41,86, 1) Iida Kaikkonen / Robusto (Win Win) 0-0/39,01, 1) Eevi-Pirre Auvinen / Liga (SVR) 0-0/40,56, 1) Pyry Kivikoski / Molenaar´s Lobelle (TUUR) 0-0/41,31, 1) Rosa Ruutsalo / Gladys (KRG) 0-0/43,12, 1) Laura Hämäläinen / Clever-V Z (JSR) 0-0/37,73, 1) David Kleinschuster / Iceman (AUT) 0-0/41,81, 1) Sanna Siltakorpi / Gordelia Ss (TRS) 0-0/40,36, 13) Sanna Siltakorpi / Por Que No (TRS) 0-4/39,67, 13) Jose Bernardes / Zilverster V (KARA) 0-4/39,55, 13) Annika Janhunen / Galaxi (TAHKO-R) 0-4/41,39, 13) Emilia Kerimaa / Winsor (HARI) 0-4/38,05, 13) Eevi-Pirre Auvinen / Argentinus Junior (SVR) 0-4/43,44, 18) Lotta Vartola / Trokadero (CR) 4/66,88, 18) Kaisa Luukkonen / Chipnoze (NR) 4/59,32, 18) Ville Kulkas / Cardena Bee (TRS) 4/78,59, 18) Riina Tiainen / Paganini III (KuoR) 4/53,01, 22) Liina Santasalo / Sol Y Sombra (L-ER) 8/53,57.

Luokka 6, Prix de Vapo 120cm arv. A.2.0, avoin kaikille: 1) Minna Haikarainen / Little Fair (RTN) 0/57,38, 2) Jukka Rantanen / Jasmin Du Rouet (YR) 0/60,42, 3) Emma Broända / Mir M (KSUR) 0/61,63, 4) Emilia Kerimaa / Tanda (HARI) 0/61,79, 5) Pyry Kivikoski / Q (TUUR) 0/62,62, 6) Eevi-Pirre Auvinen / Angelica (SVR) 0/62,97, 7) Henna Jussila / Raconda (Win Win) 0/63,73, 8) Rosa Ruutsalo / Whisper (KRG) 0/64,13, 9) Aino-Kaisa Räisänen / Let´s Go II (VUR) 0/66,77, 10) Pauliina Kostilainen / Quintess (KuoR) 0/67,64, 11) Hannu Kallio / Julius (JOR) 0/68,31, 12) Sanna Markkanen / Kolka (KuoR) 0/70,65, 13) Tuisku Kivikoski / Charlemagne (TUUR) 0/71,89, 14) Katri Tiainen / Luigi (SVR) 0/72,12, 15) Pia Hallman / R-Annabell (KuoR) 0/77,78, 16) Antti Jauhiainen / Zidane (KuoR) 4/62,48, 17) Antti Jauhiainen / Rangoon (KuoR) 4/64,18, 18) Laura Hämäläinen / Wietje (JSR) 4/74,48, 19) Sanna Markkanen / Veron Le Sursaut (KuoR) 4/78,95, 20) Mikael Wahlman / Wilantos van Bon Cheval (Ko-pRa) 4/79,08, 21) Sanna Siltakorpi / Vendetta R (TRS) 4/80,79, 22) Sara Nevala / Ever Toulouse (ORK) 4/85,41, 23) Pia Hallman / Wervelwind (KuoR) 4/89,98, 24) Anna-Julia Kontio / Wouter (TRS) 5/95,12, 25) Jasmin Seppälä / Parleur (TRS) 5/96,01, 26) Rakel Aarnio-Wihuri / Avenida 11 (PaRS) 8/64,68, 27) Riina Tiainen / Adam Riese (KuoR) 8/65,48, 28) Tom Hägglund / Twister (POM) 8/69,98, 29) Anna-Julia Kontio / Calvin (TRS) 8/71,05, 30) Rakel Aarnio-Wihuri / High Fidelity (PaRS) 8/73,25, 31) Emmi Hallikainen / Carlio Z (ÄSeRa) 8/73,81, 32) Johanna Räisänen / Romans (KvR) 8/74,22, 33) Essi Heikkinen / Wanderer (KiuRa) 8/76,62, 34) Mia Raasakka / Sunstar (LIDRID) 8/107,57, 35) Emilia Kerimaa / Athena van De Kruishoeve (HARI) 11/104,01, 36) Jose Bernardes / Paulien Nld 2058 (KARA) 12/62,42, 37) Saara Tuorilainen / Colia-Pol Smak (IiRat) 12/85,26, 38) Sanna Kröger / Nirvana (PRP-72) 999/999,00, 38) Mari Yliniemi / Cream Perrier (OR) 999/999,00, 38) Martti Leinonen / Flying Dutch (KuoR) 999/999,00, 38) Emma Puranen / Goldi Alfarvad Z 2252 (KuoR) 999/999,00, 38) Kira Peltola / Dorian Grey (PKUR) 999/999,00, 38) Oona Korhonen / Valodze (KvR) 999/999,00, 38) Johanna Haimi / Santana IV (YR) 999/999,00, 38) Heidi Lindeman / H&M Layco (HARI) 999/999,00, 38) Amanda Kylmänen / Pegas (ORK) 999/999,00.

Luokka 7, Prix de Tahkovuori Riders 140cm arv.367.1(A2/A2), avoin kaikille: 1) Sanna Backlund / Vip (HARI) 0-0/39,45, 2) Sanna Backlund / Marko Itos (HARI) 0-0/39,87, 3) Ville Kulkas / Victor (TRS) 0-0/43,29, 4) Mirella Kogelnig / Utopie (OR) 0-0/43,37, 5) Thomas Ehrnrooth / Samanta (SUR) 0-0/45,16, 6) Ville Kulkas / Catokina (TRS) 0-4/41,50, 7) Laura Hämäläinen / I D S Sambuca (JSR) 0-4/43,65, 8) Hanna Marttila / Viana (OUSA) 0-4/44,09, 9) Jukka Rantanen / Artos 64 (YR) 0-9/52,21, 10) Eero Mikkonen / Cortina (OR) 4/61,64, 11) Thomas Ehrnrooth / Larissa (SUR) 4/61,84, 12) Rosa Ruutsalo / Hopalong Cassidy xx Swe Sts (KRG) 4/62,15, 13) Annika Janhunen / Internet (TAHKO-R) 4/67,15, 14) Hanna Marttila / Championess Song (OUSA) 4/68,24, 15) Sanna Kröger / Rallady 2254 (PRP-72) 8/65,34, 16) Mikael Wahlman / Special Rose Surprise (Ko-pRa) 999/999,00, 16) Minna Haikarainen / Carlos (RTN) 999/999,00, 16) Hannu Kallio / Motivs (JOR) 999/999,00.

Luokka 8, Prix de Salli Satulatuoli 130cm arv. 367.1 (A2/A2), avoin kaikille: 1) Ville Kulkas / Bombastica II (TRS) 0-0/28,27, 2) David Kleinschuster / Midnight Dream (AUT) 0-0/30,14, 3) Mikael Wahlman / Special Rose Surprise (Ko-pRa) 0-0/30,28, 4) Stanislav Teder / Ernie (EST) 0-0/30,48, 5) Sanna Backlund / Zendor Z (HARI) 0-0/30,50, 6) Heidi Lindeman / Utopia van De Dorpshoeve (HARI) 0-0/33,43, 7) Markus Backlund / Udo van Het Beerbos (HARI) 0-4/29,42, 8) Mikael Wahlman / Prestige (Ko-pRa) 0-4/31,91, 9) Katja Juntunen / Palmera (OR) 0-4/34,78, 10) Pia Hallman / S-Ricarda (KuoR) 0-4/35,41, 11) Petja Ahonen / Novel (HR) 0-4/36,47, 12) Sanna Siltakorpi / Vendetta R (TRS) 0-8/33,56, 13) Emma Broända / Borneo (KSUR) 0-8/36,33, 14) Emilia Kerimaa / Casinoda Z (HARI) 0-8/38,00, 15) Mirella Kogelnig / Grand Coeur 36 (OR) 1/70,95, 16) Aino-Kaisa Räisänen / Let´s Go II (VUR) 4/59,51, 17) Emilia Kerimaa / Tatricia (HARI) 4/61,17, 18) Anna-Julia Kontio / Midsummer Amour (TRS) 4/61,59, 19) Mirella Kogelnig / Head Away (OR) 4/62,21, 20) Tiina Porali / Hertzon Tengi (OR) 4/62,50, 21) Pia Lidström / Ginast (LIDRID) 4/63,25, 22) Hannu Kallio / Motivs (JOR) 4/63,66, 23) Tuisku Kivikoski / Chardonay van De Kempenhoeve (TUUR) 4/65,21, 24) Stanislav Teder / Caramba (EST) 4/67,67, 25) Tuisku Kivikoski / Nastara (TUUR) 4/67,86, 26) Emma Broända / Mir M (KSUR) 8/59,62, 27) Essi Heikkinen / Wanderer (KiuRa) 8/67,01, 28) Petja Ahonen / Goofy G (HR) 8/84,67, 29) Iida Kaikkonen / Galway Du Mesnil (Win Win) 12/61,49, 30) Hannu Kallio / Julius (JOR) 12/67,33.

Luokka 9b, Prix de Ravintola El Monte 110cm arv.367.1 (A1/A1), avoin nuorille hevosille: 1) Eevi-Pirre Auvinen / Argentinus Junior (SVR) 0-0/43,63, 1) David Kleinschuster / Ufarim (AUT) 0-0/46,13, 1) Sanna Siltakorpi / Gordelia Ss (TRS) 0-0/37,38, 1) Pia Hallman / Wervelwind (KuoR) 0-0/42,72, 1) Terhi Toikka / Zellma (KuoR) 0-0/44,22, 1) Lotta Vartola / Trokadero (CR) 0-0/34,73, 1) Pyry Kivikoski / Molenaar´s Lobelle (TUUR) 0-0/39,43, 1) Emilia Kerimaa / Winsor (HARI) 0-0/38,79, 1) David Kleinschuster / Iceman (AUT) 0-0/39,81, 1) Sanna Siltakorpi / Por Que No (TRS) 0-0/38,00, 11) Iida Kaikkonen / Robusto (Win Win) 0-4/39,18, 11) Rosa Ruutsalo / Gladys (KRG) 0-4/42,06, 11) Eevi-Pirre Auvinen / Liga (SVR) 0-4/42,44, 14) Emilia Kerimaa / Wassenaar (HARI) 4/60,54, 14) Ville Kulkas / Cardena Bee (TRS) 4/56,96, 14) Laura Hämäläinen / Clever-V Z (JSR) 4/62,82, 14) Henna Lankinen / Galaxi (VUR) 4/57,93, 14) Jose Bernardes / Zilverster V (KARA) 4/54,09, 19) Liina Santasalo / Sol Y Sombra (L-ER) 17/68,15, 20) Kaisa Luukkonen / Chipnoze (NR) 999.

Luokka 10, Prix de Tahkospa 125cm arv.367.1 (A2/A2), avoin kaikille: 1) Minna Haikarainen / Little Fair (RTN) 0-0/30,51, 2) Stanislav Teder / Ernie (EST) 0-0/31,16, 3) Emilia Kerimaa / Tatricia (HARI) 0-0/32,18, 4) Heidi Lindeman / Utopia van De Dorpshoeve (HARI) 0-0/32,32, 5) Katja Juntunen / Palmera (OR) 0-0/35,75, 6) Pia Lidström / Ginast (LIDRID) 0-0/35,91, 7) Markus Backlund / Udo van Het Beerbos (HARI) 0-4/33,72, 8) Emilia Kerimaa / Tanda (HARI) 0-4/34,05, 9) Tuisku Kivikoski / Nastara (TUUR) 0-4/36,14, 10) Katri Tiainen / Luigi (SVR) 0-4/37,32, 11) Antti Jauhiainen / Zidane (KuoR) 0-4/37,69, 12) Eevi-Pirre Auvinen / Angelica (SVR) 0-4/38,02, 13) Mia Rintasalo / Aischa (EPUR) 0-4/38,47, 14) Emilia Kerimaa / Casinoda Z (HARI) 0-4/39,61, 15) Rosa Ruutsalo / Whisper (KRG) 0-4/40,84, 16) Anna-Julia Kontio / Wouter (TRS) 0-4/42,36, 17) Mikael Wahlman / Wilantos van Bon Cheval (Ko-pRa) 0-4/42,85, 18) Tiina Porali / Hertzon Tengi (OR) 0-4/48,88, 19) Ville Kulkas / Bombastica II (TRS) 0-8/31,29, 20) Emma Broända / Borneo (KSUR) 0-8/35,40, 21) Emmi Hallikainen / Carlio Z (ÄSeRa) 0-8/35,45, 22) Mia Rintasalo / Bendillo (EPUR) 0-8/36,33, 23) Petja Ahonen / Goofy G (HR) 0-8/36,80, 24) Antti Jauhiainen / Rangoon (KuoR) 0-8/38,69, 25) Jukka Rantanen / Jasmin Du Rouet (YR) 0-999/999,00, 26) Stanislav Teder / Caramba (EST) 1/69,10, 27) Pia Hallman / S-Ricarda (KuoR) 1/69,13, 28) Sanna Backlund / Zendor Z (HARI) 1/69,73, 29) Hannu Kallio / Julius (JOR) 1/70,03, 30) Emma Broända / Mir M (KSUR) 4/58,28, 31) Jose Bernardes / Paulien Nld 2058 (KARA) 4/59,51, 32) Anna-Julia Kontio / Astrid L (TRS) 4/59,99, 33) Iida Kaikkonen / Galway Du Mesnil (Win Win) 4/61,12, 34) Johanna Räisänen / Romans (KvR) 4/62,74, 35) David Kleinschuster / Midnight Dream (AUT) 4/62,88, 36) Pyry Kivikoski / Q (TUUR) 4/65,28, 37) Tuisku Kivikoski / Chardonay van De Kempenhoeve (TUUR) 4/65,43, 38) Essi Heikkinen / Wanderer (KiuRa) 5/70,67, 39) Mirella Kogelnig / Grand Coeur 36 (OR) 6/76,72, 40) Sanna Siltakorpi / Vendetta R (TRS) 7/77,33, 41) Laura Hämäläinen / Wietje (JSR) 8/64,88, 42) Tom Hägglund / Twister (POM) 8/65,92, 43) Mirella Kogelnig / Head Away (OR) 8/83,77, 44) Riina Tiainen / Adam Riese (KuoR) 12/59,24, 45) Henna Jussila / Raconda (Win Win) 12/63,98, 46) Emilia Kerimaa / Athena van De Kruishoeve (HARI) 12/99,14, 47) Jasmin Seppälä / Parleur (TRS) 22/91,03, 48) Sanna Kröger / Nirvana (PRP-72) 999/999,00, 48) Emma Puranen / Goldi Alfarvad Z 2252 (KuoR) 999/999,00, 48) Rakel Aarnio-Wihuri / Avenida 11 (PaRS) 999/999,00, 48) Hanna Rintasalo / Grovana (EPUR) 999/999,00, 48) Johanna Haimi / Santana IV (YR) 999/999,00, 48) Kira Peltola / Dorian Grey (PKUR) 999/999,00.

Luokka 11, Prix de Kuntarahoitus 140cm arv.AM5, avoin kaikille: 1) Hanna Marttila / Viana (OUSA) 0-0/49,05, 2) Mirella Kogelnig / Utopie (OR) 0-0/50,12, 3) Ville Kulkas / Catokina (TRS) 0-4/50,77, 4) Eero Mikkonen / Cortina (OR) 0-12/69,77, 5) Jukka Rantanen / Artos 64 (YR) 0-999/999,00, 5) Rosa Ruutsalo / Hopalong Cassidy xx Swe Sts (KRG) 0-999/999,00, 7) Hanna Marttila / Championess Song (OUSA) 1/84,26, 8) Laura Hämäläinen / I D S Sambuca (JSR) 4/73,81, 9) Ville Kulkas / Victor (TRS) 4/74,51, 10) Ville Kulkas / Victory-M (TRS) 4/76,29, 11) Sanna Kröger / Rallady 2254 (PRP-72) 6/87,25, 12) Petja Ahonen / Novel (HR) 8/76,01, 13) Annika Janhunen / Internet (TAHKO-R) 8/81,29, 14) Minna Haikarainen / Carlos (RTN) 10/87,44, 15) Anna-Julia Kontio / Midsummer Amour (TRS) 12/77,28, 16) Sanna Backlund / Marko Itos (HARI) 12/79,64, 17) Hannu Kallio / Motivs (JOR) 14/89,72, 18) Sanna Backlund / Vip (HARI) 16/96,17, 19) Aino-Kaisa Räisänen / Let´s Go II (VUR) 24/77,14, 20) Mikael Wahlman / Special Rose Surprise (Ko-pRa) 999/999,00.

TAHKO-potti 500€ : Minna Haikarainen - Little Fair

SUPERTAHKO-potti 1000€ : Hanna Marttila - Viana.

Toimitus

21.6.2009
Nina Fagerström menestyi Ranskassa
Nina Fagerström ratsasti Ranskassa Lons Le Saunierissa kolmen tähden estekilpailuissa kahdesti sijoille 150 cm:n esteillä. Sunnuntaina hän oli kymmenes Talentilla tehden nollatuloksen ensimmäisellä kierroksella ja ottaen yhden pudotuksen toisella. Lauantaina ratsukko oli seitsemäs aikaratsastusluokassa puhtaalla tuloksella jääden kärjestä hieman ajassa. Perjantaina Fagerström otti viidennen sijan 135 cm:n luokassa Luminuksella.
Suomalaisratsastaja on menestynyt koko kauden erittäin vakaasti kansainvälisellä 140-150 cm:n tasolla Keski-Euroopassa. Hän työskentelee tunnetun belgialaisen Stephex-tallin ratsuttajana kilpailuttaen tallin hevosia.
Tuloksia CSI3* Lons Le Saunier, Ranska 18.-21.6.

Sunnuntai 21.6.
Luokka 14, 150 cm, kaksi kierrosta. Lähti 50, sijoittui 14.
1) Tim Stockdale / Fresh Direct Kalico, GBR 0-0/47.18
2) Santiago Lambre / Trento, MEX 0-0/49.32
3) Alexander Zetterman / Laetitia, SWE 0-0/49.93
…10) Nina Fagerström / Talent, FIN 0-4/51.14

Lauantai 20.6.
Luokka 12, 150 cm aikaratsastus. Lähti 55, sijoittui 14.
1) Rene Lopez / Lancian D’Enfer COL 0/72.52
2) Julien Epaillard / Labrador De Brekka, FRA 0/73.91
3) Robinson Paterson / Chester Cable, AUS 0/74.31
…8) Nina Fagerström / Talent, FIN 0/79.22

Perjantai 19.6.
Luokka 3, 135 cm Ratsastus kahdessa vaiheessa. Lähti 57, sijoittui 15
1) Alexandr Francart Laurasie Du Rietz, FRA 0-0/29.13
2) Julien Gonin / Mykos De La Lande, FRA 0-0/29.62
3) Robinson Paterson /Reflection, AUS 0-0/30.24
…5) Nina Fagerström / Luminus, FIN 0-0/31.12.

Toimitus


©Copyright 1999 RideMedia Oy